Klassikosta suosikiksi

Yli 120 vuotta sitten newyorkilaisessa hotellissa tarjottiin salaattia, josta tuli välittömästi suosittu. Salaatti hurmaa edelleen, tällä kertaa mausteisilla ja karamellisoiduilla saksanpähkinöillä sekä kevennetyllä kastikkeella varioituna. Vuonna 1896 Waldorf-Astoria hotellissa järjestettiin hyväntekeväisyystilaisuus, jossa tarjottiin ensimmäistä kertaa Waldorfin salaattia. Suureen suosioon yltäneen salaatin kehitti Waldorf-Astoria hotellin päähovimestari Oscar Tschirky, ”Waldorfin Oscar”. Ohje julkaistiin ensimmäistä kertaa samana vuonna…

Nopea lasagnepata

Lasagnen maut puolessa tunnissa lautaselle. Mutta tiesittekö, että lasagnesta on tehty laulu, tai ettei lasagne sanana alkujaan tarkoittanut ruokaa laisinkaan? Luvassa siis muutama lasagne-fakta kyytipoikana, mahdollisen korvamadon kera. Ystävän kanssa oli puhetta lasagnesta, kuinka on vaikeatöinen ja hidas tehdä. Viikonloppuruokaa, jota ei koskaan tekisi työpäivän päätteeksi. Mieleen muistui lasagnekeitto, josta olin joskus nähnyt kuvia, ja…

Hedelmäsalaatti x 4

Aamiaispiknik! Niitä ei monta vuoteen mahdu, mutta kuinka niitä muisteleekaan lämmöllä talven pakkasten keskellä. Joten ei muuta kuin edellisenä iltana eväät valmiiksi ja herätyskello soimaan. Ikimuistoisimmat aamiaispiknikit nimittäin vietetään silloin, kun toiset vielä kääntävät kylkeään. Lupasivat jopa yli +30 asteen hellettä, joten jo kuuden aikaan aamusta mittari näytti +24 astetta. Tarkeni. Olin edellisenä iltana pakannut…

Helleruokaa

Helteellä ei hikoilla hellan ääressä! Tämä thaihenkinen salaatti syntyy hetkessä ja saa makua kastikkeesta, jossa kättä lyövät yhteen niin maapähkinä, lime kuin chili. Salaatti sopii loistavasti grilliherkkujen kylkeen, mutta maistuu myös sellaisenaan. Ja jos salaattiin haluaa lisätä ruokaisuutta, voi salaattiin lisätä esimerkiksi riisinuudelia, broilerin suikaleita, katkarapua tai vaikka tofua. Ohjeesta saa kaksi ruokaisaa salaattiannosta, mikäli…

Jäätelön tuunaus

Ns. pakettijäätelö muuttuu mieleiseksi tuunaamalla, ja vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi kesän marjat muuttavat tavallisen vaniljajäätelön superherkuksi. Yhdysvalloissa vietetään tänään 21. heinäkuuta jäätelöpäivää. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, Yhdysvalloissa koko heinäkuu julistettiin jäätelökuukaudeksi presidentti Ronald Reaganin toimesta vuonna 1984. Vaan mikäs siinä,  jäätelö jos mikä sopii kesään. Ja jäätelöitä, niitä löytyy joka makuun. Ja jos…

Tea mocktails

Ovat luvanneet hellettä, joten ei muuta kuin hellejuomat, kuten marjaisat teemocktailit, tarjolle. Selasin nurkkiin kasaantuneita lehtiä, kun silmiini osui Avotakan (6/2018) artikkeli Rouva Pannu, jossa kerrottiin Suomen ensimmäisestä teesommelierista, Anna Grotenfelt-Paunosesta, joka emännöi Juvalla Teahouse of Wehmaisia. Artikkelissa Anna kertoi teecocktaileista, joita alettiin tehdä Euroopassa jo 1700-luvulla, sekä tarjosi muutaman reseptin esimerkiksi. Uteliaisuuteni heräsi. Teecocktailit!…

Kesäpizza x 5

Tällä kertaa mustikkapizza syntyi muutamassa minuutissa valmiille naanleivälle. Mustikan lisäksi kesän pizzoihin voi käyttää esimerkiksi mansikkaa, kirsikoita, nektariinia ja avokadoa. Mieleeni muistui kuva, jossa mustikat makasivat naanleivällä. Siitä siis innoitus. Jotain helppoa ja kesäistä tarjolle. Muistelin, että naanleivälle olisi levitetty joko Ricottaa, fetaa tai vuohenjuustoa sekä päälle mustikoiden lisäksi punasipulia ja yrttisilppua taikka vastaavaa. Itse…

Nice Cream x 7

Miten olinkaan unohtanut nice creamit, pakastetusta banaanista tehdyt ”jäätelöt”! Nuo terveelliset herkut, jotka veivät ajatukset jopa Snickersiin, Mojitoon ja Pina Coladaan. Sain viikolla maistettavaksi ”terveysjäätelöä”. Jäi ensimmäiseen lusikalliseen. Kamalaa! Samalla mieleen kuitenkin muistuivat viime vuosina tekemäni terveelliset herkut, jotka oikeasti maistuivat herkullisilta. Ei siis muuta kuin pitkästä aikaa banaania pakkaseen ja miettimään mitä seuraavista tekisi….

Vartissa pöytään

Ei siihen paljon tarvita aineksia, aikaa eikä edes osaamista, jotta saa herkullisen aterian syötäväkseen. Tällä kertaa pasta sai makua erityisesti sitruunasta ja pestosta. Avokado ja broilerit lisäävät ruokaisuutta, lisäksi joukkoon sopisi niin paahdetut pinjansiemenet kuin Pecorino -juusto. SITRUUNAINEN PESTOPASTA (4:lle) Aika: 15 min. 4 dl pastaa 350 – 400 g broilerin suikaleita 1-2 rkl öljyä…

Tea Sandwiches

Grilliherkkujen lisukkeet, coleslaw ja kurkkusalaatti, sopivat loistavasti myös leipien väliin esimerkiksi iltapäiväteen seuraksi. Ja sinne leivän väliin sopivat myös makeammat täytteet. Olen kuskannut viime viikkojen grillijuhliin ties millaista salaattia. Nyt tähteet sujahtivat leivän väliin iltapäiväteen seuraksi. Iltapäivätee sai aikanaan alkunsa 1840-luvulla, kun nälkäinen herttuatar Anna pyysi teetä ja pientä purtavaa. Lounaasta kun oli jo kulunut…