Couscous, joka ei maistu miltään, ei kiitos. Mutta saatuaan imeä itseensä makuja, jo alkaa couscous maistua. Tällä kertaa ystävältä saatu viikunahilloke nousi arvoon arvaamattomaan maustettuaan couscousin yhdessä marokkolaisen Ras El Hanout -mausteseoksen kanssa. Viikuna sai maustaa salaattia myös kuivattuna, pieninä joukkoon pilkottuina paloina. Ja jos kaupasta vain olisi löytynyt, olisin lisännyt joukkoon vielä muutaman tuoreen…
Avainsana: couscous
Kirsikka-aika!
Keikuttuani aikani tikkailla, olin onnistunut keräämään kipollisen ja toisenkin kirsikoita. Ei muuta kuin kattila tulelle. Olin nimittäin jokin aika sitten lukenut Chef Jonesin kirsikkaisesta bbq-kastikkeesta ja pakkohan sitä oli testata – sen verran kutkutti mieltä. Ja sitä paitsi, happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, minä tädin puutarhassa kasvaneista kirsikoista. Ei siis muuta kuin kirsikat kattilaan porisemaan. Ne sellaisenaan popsittavat…