Tunnelmasta toiseen

Muotitietoinen barbi, kartanon kattaukset silloin joskus…, nykytaide aina graffitia myöden siinä kuin 1930-luvun pariisilaisten katujen tunnelma. Nämä kaikki on aistittavissa vain pienten kivenheittojen päässä toisistaan. Päätin irtaantua työasioista siirtymällä viikonlopun viettoon museokierroksen kautta. Suuntasin ensin Kansallismuseoon, jossa Barbi – The Icon -näyttely on aina elokuun 26. päivään saakka. Näyttelyn 400 nukkea esittelevät menneiden vuosikymmenten muotia ja…

Einestä pöytään

Aika vierähti kuin varkain Kiasmassa (kuvaterveiset lopussa), joka tuntui täyttyneen lapsiperheistä rattaineen. En enää tiennyt ihastelinko enemmän taideteoksia vai sitä kuinka lapset ottivat paikan omakseen. Kierrellessä nälkä alkoi kuitenkin kurnia, joten päädyin lopulta testaamaan millainen pizzaperjantai syntyy puolivalmiilla eineksellä. Vaan tiesittekö, että einesten historia kantaa niin Meksikon atsteekkeihin siinä kuin toiseen maailmansotaan? Englanniksi eineksistä käytetään termiä…