Mintussa sen salaisuus

Otsikkokin sen kertoo, tämän ihanan raikkaan ja kesäisen meloni-feta-salaatin jujuna on minttu, tarkemmin sanottuna minttukastike. Ja on muuten koukuttava salaatti – yksi annos ei riittänyt. Syö ihan sellaisenaankin, mutta esimerkiksi grillatun pihvin seurassa…, oi, kyllä kiitos. Ensimmäisellä kerralla salaatti syntyi tähän tapaan, mutta seuraavalla kerralla jätin salaatinlehdet pois, sillä kuutioidut vesimeloni-, kurkku- ja fetapalat minttukastikkeella…

Vesimelonilla helteeseen

Vihdoinkin, totesin kun meteorologi kesäisempiä päiviä televisiossa lupasi, ja suuntasin kauppaan vesimelonia ostamaan. Olin nimittäin jo useamman viikon suunnitellut tekeväni vesimelonista niin salaattia, mehujäätä kuin hellejuomaa, mutta eihän sellaisia kaipaa sadetta villasukat jalassa pidellessä. Mutta nyt! Vesimeloni jos mikä siis sopii helteen keskelle. Ja seuraaviin helteen helpottajiin ei tarvitakaan paljon muuta kuin sitä vesimelonia. VESIMELONI-FETASALAATTI…