Viitostien maukkaat ateriat, herkulliset kahvitauot sekä viihtyisät ympäristöt ovat tulleet kuluneen kesän aikana tutuiksi. Tässä mieleen painuvimmat sekä itselle suositellut, mutta vielä testaamatta olevat paikat.
Olen kulkenut viime kuukausina useampaankin otteeseen Viitostietä Helsingin ja Pohjois-Savon välillä. Koska määränpäässä odotti nurjempi työsarka, halusin tehdä ajomatkasta retken, jonka aikana saisin virkistyä viehättävissä paikoissa ja herkullisten aterioiden tai välipalojen äärellä. Kesällä tähän tarjoutuikin muita vuodenaikoja enemmän mahdollisuuksia, sillä osa alla mainituista palvelee vain kesäkuukausina.
Heinola: Cafe Kailas
Heinolan kohdalla kannattaa kurvata hetkeksi sivuun ja virkistyä veden äärellä joko jäätelöä, pientä suolaista tai makeaa nauttien. Cafe Kailas on nimittäin sanalla sanoen hurmaava paikka, jossa 1920-luvun sauna/huvilamaja on saanut uuden elämän kahvilana. Esimerkiksi suolaiset piirakat vievät pikkunälän ja Kailas-leivos on juuri sopivan pieni täyttämään makeannälän. Huomio: kahvila ei näy tielle, vaan Siltasaaren kohdalla tulee vain rohkeasti kääntyä, ylittää pyörätie sekä ajaa jyrkkä mäki alas. Itse ajoin ensimmäisellä kerralla ohi.
Omassa rauhassaan sijaitseva Cafe Kailas tarjoaa mukavat järvimaisemat. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Heinola: Vohvelikahvila Harjupaviljonki
Suolaisista ja makeista vohveleista kuuluisa Harjupaviljonki kannattaa testata, mikäli aika vain antaa myöden. Pelkästään itämaisvaikutteista jugendia edustava rakennus on näkemisen arvoinen, ja vohvelit ovat maineensa veroisia. On kuitenkin hyvä huomioida, että paikka palvelee muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vain kesäkaudella.
Mäntyharju: Miekankosken kahvila
Vähän kuin piipahtaisi sukulaisen luona kylässä. Kesäisin omasta uunista valmistuvat suolaiset ja makeat leivonnaiset, kuten karjalanpiirakat ja korvapuustit, tarjotaan järvimaisemissa vain muutaman kilometrin päässä Viitostiestä. Tauon antimista voi nauttia laiturilla istuen, ja lapsia varten löytyy leikkipaikka. Kahvilan yhteydessä palvelee myös uittomuseo, sepän paja ja käsityövaja.
Mäntyharju: Taidekeskus Salmela ja kesäravintola Kesäheinä
Jos malttaa ajaa vähän sivummalle Viitostiestä, perillä Mäntyharjun kirkonkylässä ja järvenrannassa odottaa läpi vuoden avoinna olevat näyttelytilat sekä kesäisin asiakkaitaan palveleva ravintola. Itse en tällä kertaa ehtinyt pihapiiriä enempää taidekeskukseen tutustua enkä kesäravintolaan istahtaa, mutta jo pihapiirinä oli viehättävä pysähdyspaikka.

Mikkeli: Kenkävero
Aivan Viitostien vierestä löytyvä Kenkävero sijaitsee Saimaan rannalla ja on yhdistelmä vanhaa pappilarakennusta, kaunista puutarhaa (kanoineen ja lampaineen) siinä kuin ravintolaa, kahvilaa, leipomoa ja myymälöitä. Kenkäverosta voikin helposti ostaa esimerkiksi paikallisten tuottajien käsitöitä ja herkkuja tuliaiseksi sekä rentoutua ravintolan tai rantakahvilan herkkujen äärellä.
Kenkäveron pihapiiri hurmaa ja esimerkiksi suolaiset ja makeat letut maistuvat järvimaisemaa ihaillessa. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Mikkeli: Satama Cafe & Bistro
Ehkä elämäni parhaan kalahampurilaisen nautin Mikkelin satamassa, jonne Viitostieltä koukkaa käden käänteessä. Tuore ahven- tai kuhafilee, piparjuuri pikkelöidyt fenkolit, marinoidut punasipulit ja tillimajoneesi saavat yhä veden herahtamaan kielelle.
Mikkelissä sijaitsevan Satama Cafe & Bistron vierestä löytyi myös Isoäidin jäätelötehtaan kioski. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Mikkeli: Tertin kartano
Viitostieltä muutaman minuutin ajomatkan päästä löytyy hurmaava kartanomiljöö, herkullinen lounaspöytä sekä kartanon puoti, jossa myydään kartanon omia tuotteita. Puodin tarjontaa en voinut kuin ihmetellä. Tuotteita on lukuisia aina ruusuisesta käsisaippuasta ja käsidesistä ruusuiseen kuohujuomaan, mitä erilaisimpiin kastikkeisiin, mausteseoksiin… Lisäksi muutamalle väsyneelle kulkijalle löytyy huone majoittumista varten.
Tertin kartanon herkulliselta lounaalta mieleen jäivät muun muassa savustetut muikut ja pikkelöidyt kasvikset. Savustetuilla muikuilla tarjottu voileipä kävi seuraavalla kerralla loistavasti pikkulounaasta. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Juva: Leipomonmyymälä ja kahvila–ravintola Punaisen piipun kievari
Kotileipomo Siiskosen leipomomyymälä ja kahvila-ravintola Punaisen piipun kievari löytyy aivan Viitostien vierestä, noin vartin ajomatkan päässä Mikkelistä. Tarjolla on kotiruokaa paikan päällä nautittavaksi sekä herkullisia leivonnaisia ja makoisia leipiä mukaan ostettaviksi.
Erityishuomiona todettakoon, että matkailijoiden koirat on huomioitu esimerkillisesti: parkkipaikan viereen on raivattu kyltein merkitty metsäpolku koirien ulkoilutusta varten, lisäksi terassin viereiseltä nurmialueelta löytyy tolppia, joihin koiran saa kytkettyä (helteellä aurinkovarjon alle) asioinnin ja aterioinnin ajaksi.
Juva: TeaHouse of Weihmais
Muutaman minuutin ajomatkan päässä Viitostieltä löytyy maatilan keskeltä keidas, jossa laadukas tee on kaiken keskiössä, tilaat itsellesi lounasta tai iltapäiväteetä. Teehuoneen vierestä löytyy myymälä, josta löytyy niin lukuisia erilaisia teesekoituksia, -kannuja, -kuppeja ja -mukeja kuin esimerkiksi valmiita scones-jauhoseoksia. Myymälä palvelee asiakkaitaan myös verkossa.
Tee löysi tiensä kupin lisäksi niin leivän kanssa tarjottuun voihin kuin jälkiruoan jäätelöön. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Joroinen: Liikenneasema Jari-Pekka
Tähän listaan ei ollut tarkoitus lisätä liikenneasemia, mutta tehdään tässä kohtaa poikkeus ihan hurmaavan neuletraktorin takia. Traktorin tarina on luettavissa esimerkiksi Ilta-Lehdestä. Tuttujen ravintolaketjujen lisäksi liikenneaseman yhteydessä palvelee mm. Finnmarin sisustusmyymälä.

Varkaus: Konttiravintola Morton
Yksi kesän parhaimmista salaateista löytyi Varkaudesta, noin viiden minuutin päässä Viitostieltä. Hampurilaisia ja salaatteja kesäisin tarjoava Konttiravintola Morton sijaitsee Varkauden Herttuanrannassa puiston ympäröimänä ja aivan järven rannasta. Rautalammelta alkunsa saanut konttiravintolaketju löytyy myös Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä ja Pieksämäeltä. Huomio: konttiravintolat palvelevat Helsingin ravintolaa lukuunottamatta vain kesäisin.
Elisabethin salaatissa hurmasi mm. sinihomejuuston, pikkelöidyn raparperin, basilika-omenachutneyn ja piparjuurikastikkeen yhdistelmä. Inkiväärimaustetun kanan rintafileen olisi voinut vaihtaa porkkana-pellavapulliin. En älynnyt ensimmäisellä kerralla, mutta seuraavalla kerralla täytyy testata. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla.
Varkaus: Näköalakahvila Terassikahvila Torni
Pari minuuttia Viitostieltä sivuun löytyy aikanaan Suomen korkein rakennus, jonka laelta pääsee nauttimaan toukokuusta syyskuuhun niin järvimaisemista kuin esimerkiksi suolaisesta vohvelista savumuikuilla. Sateen koittaessa istumapaikkoja löytyy myös sateelta suojasta.

Kuopio: Koivumäenkartano
Tänne on kovasti ollut tarkoitus mennä, mutta nähtäväksi jää milloin ennätän. Jugend-kartano vetten äärellä tarjoaa joka tapauksessa hyvät puitteet aterioinnille.
Kuopio: Saana
Saana on Kuopion vastine Helsingin Löylylle, sauna-, spa- ja ravintolamaailma järvimaisemilla. Asiakkaiden käytettävissä ovat yleis- ja savusauna, sisäpore- ja lämminvesiallas, putous- ja elämyssuihku sekä lämmitettäviä lepotuoleja. Ja tietysti ravintola isolla terassilla järvimaisemien kera. Ennakkovaraukset ovat enemmän kuin suositeltavia, mikäli ei halua jäädä rannalle ruikuttamaan (kuten me).