Lohturuoka Tuna Mornay

on

Kun varmistaa, että keittiökaapeista löytyy aina tonnikalaa ja pastaa, on kotoisten tonnikalapastavuokien perusta valettu. Tällä kertaa niistä syntyi lohturuoka, joka oli suosionsa huipulla 1950-luvun Australiassa.

Luin jokin aika sitten siitä, kuinka 1950-luvun kotiäidit niin Yhdysvalloissa kuin Australiassa avasivat taajaan tonnikalapurkkeja valmistaakseen tonnikalapastavuokaa. Mutta siinä missä australialaiset keittivät klassisen bechamel-tyyppisen Morney-kastikkeen ja keittivät pastaa, amerikkalaiset avasivat Campbell’sin sienikeittopurkin ja keittivät munanuudeleita. Näin ollen Yhdysvalloissa syötiin Tuna Casserolea ja Australiassa Tuna Mornayta. Yhtä kaikki lopputuloksena oli helppo, täyttävä, täyteläinen ja halpa ateria, josta tuli monelle synonyymi lohturuoalle.

Ja kuten aina, vuosien saatossa tonnikalapastavuoasta on syntynyt lukuisia variaatioita edellä mainittujen lisäksi. Koko komeus on saatettu esimerkiksi kuorruttaa korppujauhoilla tai murskatuilla perunalastuilla / maissihiutaleilla / nachoilla. Vastaavasti pakasteherneiden lisäksi tai sijasta on joukkoon saatettu sujauttaa esimerkiksi maissia ja/tai paprikaa. Eli kukin taplaa tyylillään, kuten sanotaan.

Tällä kertaa testasin australialaisten versiota. Tai ainakin yhtä niistä. Toimii myös ilman vuoassa paistamista (kuva yllä), jolloin aterian saa lautaselle nopeammin.

Kokeile myös tomaattista tonnikalapastavuokaa, jonka ohjeen löydät täältä.

TUNA MORNAY ELI TONNIKALAPASTAVUOKA AUSTRALIALAISITTAIN (5–6:lle)

Aika: 30-40 min.

2 prk tonnikalaa (vedessä)
4 dl kuivaa pastaa
1 dl herneitä

Kastike:
2 rkl voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoa
2 ½ dl maitoa
1 ½ dl raastettua Cheddar-juustoa
(½ tl Dijon-sinappia)
(¼ tl muskottia)
suolaa maun mukaan

Päälle:
1 (½) dl perunalastuja murskattuna
1–2 rkl voita

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Keitä pasta suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
  3. Samaan aikaan, kun keität pastaa, tee kastike: Sulata rasva kattilassa keskilämmöllä. Lisää vehnäjauhoja ja sekoita jatkuvasti noin 1–2 minuuttia. Kaada joukkoon vähitellen maitoa, samalla koko ajan vispilällä sekoittaen, jotta kastikkeesta tulee tasaista. Jatka sekoittamista noin 3–5 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Kun kastike on sakeutunut, ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon raastettu juusto. Sekoita, kunnes juusto on sulanut ja kastike on sileää. Mausta kastike ja tarkista maku.
  4. Lisää valutettu tonnikala ja herneet keitetyn pastan joukkoon ja sekoita. Lisää joukkoon kastike ja sekoita hyvin. Kaada seos voideltuun uunivuokaan (noin 30 x 20 cm).
  5. Sulata rasva pienessä kattilassa ja sekoita siihen murskatut perunalastut. Paahda hetki ja ripottele vuoan pinnalle.
  6. Paista vuokaa uunissa noin 20–25 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
  7. Anna vuoan levätä noin 5 minuuttia ennen tarjoilua. Voit koristella annokset halutessasi tuoreella persiljalla ja tarjota raikkaan vihersalaatin kanssa.


Vinkit:

  • Jos haluat voimakkaampaa makua, käytä juustosekoitusta, esimerkiksi cheddaria ja parmesaania.
  • Sinappi ja muskotti tuovat kastikkeeseen hieman lisämakua, mutta ne voi myös jättää pois, jos haluaa miedomman version.
  • Herneiden tai maissin lisäksi voit lisätä muita kasviksia, kuten pilkottua parsakaalia tai paprikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.