Kesäkurpitsaraasteen upotus (x 6)

Tällä kertaa syntyi pasta bolognesea, vaan yhtä lailla kesäkurpitsaraaste uppoaa esimerkiksi makeisiin ja suolaisiin leivonnaisiin sekä hilloihin. Kesäkurpitsa on vähän kuin kaveri, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja mukautuu kulloiseenkin tilanteeseen mitään mukisematta. Onkin suorastaan ällistyttävää, että me suomalaiset syömme kesäkurpitsaa vuodessa vain noin puoli kiloa eli noin kaksi kesäkurpitsaa henkeä kohti. Erityisesti näin satokautena…

Omenasose x 8

Miten olisi omenasose maustettuna kanelilla, sitruunalla, mintulla, inkiväärillä, vaniljalla, lakritsijauheella, laventelilla tai Earl Grey -teellä? Sain muutama vuosi sitten kassitolkulla omenoita tuhottavaksi. Jotta sain omenasoseen keittämiseen vaihtelua, päädyin maustamaan omenasoseita eri tavoin. Mikä makumatka! Suosikkiani en osannut valita, sillä mielestäni kaikki olivat omalla tavallaan herkullisia. Omenasoseita maustamalla opin esimerkiksi, että erityisesti laventelilla ja lakritsilla maustetut…