Talvijuomat x 7

Jouluiset teelatte ja kaakao, raikas glögi jäillä tai vaikkapa oloa helpottava flunssajuoma ovat loistavia juomia tähän vuodenaikaan. Teelatte London Fog yllättää. Kanelilla koristellun maitovaahdon alta vastassa on tee, joka muistuttaa hieman intialaisten chaita. Tällä kertaa tosin jouluisena versiona. London Fog ei syntynyt Lontoon sumujen keskellä. Yhden tarinan mukaan London Fog syntyi Kanadan Vancouverissa vuonna 1996,…

Joulukaakao

Miten olisi jouluinen kaakao piparkakkumausteella? Istahdin viime viikonloppuna tallinnalaiseen kahvilaan nauttiakseni kaakaota, joka oli maustettu appelsiinilla ja inkiväärillä. Päädyin miettimään erilaisia tapoja maustaa kaakaota. Ja onhan niitä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten tein kaakaota, joka sai makunsa maapähkinävoista. Sittemmin olen myös kokeillut kaakaota laventelin syleilyssä. Sai haikailemaan silkkiä ja ranskalaista musiikkia. Mutta maustetaan kaakao miten tahansa,…

Pähkinäinen kaakao

Synkkä marraskuu – eikä flunssa – tunnu niin pahalta kun siemailee täyteläistä maapähkinäkaakaota. Olin täysin unohtanut kaakaon, kunnes Kokit ja Potit -blogin Hannele twiittasi appelsiinikaakaosta.  Minäköhän vuonna olen kaakaota viimeksi hörppinyt, vieläpä kermavaahdolla höystettynä? Nyt oli kuitenkin saatava kaakaota piristämään flunssaisen arkea. Ja koska appelsiineja ei kotoa löytynyt, oli kehitettävä jotain muuta tilalle. Kaappeja penkoessani,…