Kolean päivän makkara-kaalikeitto

Kun tuuli ulisee nurkissa, sataa kaatamalla tai pyryttää lunta tupaan (keskellä kesää, kuten eilen), maukas keitto on enemmän kuin paikallaan. Makkara-kaalikeiton ohjetta olen varioinut matkan varrella milloin mitenkin, vähän senkin mukaan mitä kaapista löytyy. Toisin sanoen makkara on saattanut olla chorizoa, mutta yhtä lailla vaikka pippurinakkia. Makaronin olen vastaavasti saattanut korvata esimerkiksi rakettispagetilla tai täysjyväohralla. MAKKARA-KAALIKEITTO (4:lle) 250 g…

Vaniljan höystämä kuha

Sain joitakin vuosia sitten lahjaksi vaniljasuolaa. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä sillä tekisin, mutta lopulta päätin kokeilla, toimisiko vaniljasuola vaalean kalan kanssa. Toimi. VANILJAN HÖYSTÄMÄ HÖYRYTETTY KUHA (2:lle) 2 kuhafilettä vaniljasuolaa* mustapippurirouhetta *Voit tehdä vaniljasuolaa sekoittamalla (karkean) suolan sekaan aitoa vaniljaa. Mikäli nautit kalan esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa, laita perunat kiehumaan ennen kalan kypsennystä, sillä kuhafileet…

Korianterin kruunaama lohi

Ei se tilli ole kalan ainoa kaveri, totesin ja iskin korianteria kalan seuraksi. Kolea ja sateinen kesäpäivä huusi lohturuokaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. KORIANTERIN KRUUNAAMA LOHI (4:lle) Vajaa kilo lohta Suolaa Mustapippuria 150 g maustamatonta tuorejuustoa 4-6 rkl voita (riippuen keitätkö perunoita seuraksi vai et) Ruukku tuoretta korianteria (jos haluat, säästä pari oksaa koristelua varten)…

Raparperimarinadi

Raparperien kypsyessä mieliini muistuu vuodesta toiseen raparperimarinadi. Sillä on liha maustettava, ikään kuin kesän alkamisen merkiksi. Koska ruokablogini syntyi raparperimarinadin turhauttavasta metsästyksestä, saakoon se kunnian olla ensimmäinen resepti Vispilän viemään sivuilla. RAPARPERIMARINADI 700 g broilerin suikaleita MARINADI: 2 dl pilkottuja raparpereja 3 rkl ruokokidesokeria tai fariinia 3 rkl vettä 1 limetin raastettu kuori muutama viipale tuoretta inkivääriä…