Sitruunamarinoidut fenkolit keiton päällä raikastavat täyteläistä kalakeittoa, johon makua antavat niin pienet pekonipalat kuin ripaus sahramia. Sanalla sanoen hurmaava keitto, jota tulen tekemään vielä monta kertaa.
Chowderin historia vie 1700-luvun alkuun, ja varhaisimmat viittaukset chowderista löytyivät Englannin kanaalin molemmin puolin Englannin Cornwallin ja Ranskan Bretagnen alueilta.

Sittemmin keiton matka jatkui valtameren yli Amerikkaan, jossa se on niittänyt suosiotaan aina näihin päiviin saakka. Ja miksipä ei, sillä se on helppotekoinen, sitä on helppo muunnella ja se ennen kaikkea maittava.
Legendan mukaan keitto sai alkunsa laivan haaksirikkouduttua. Rannalle selvittyään merimiehet olivat keränneet simpukoita, jotka päätyivät laivasta napattujen perunoiden, sianlihan ja keksien kanssa isoon astiaan, jota kutsuttiin chaudièreksi. Siitä siis keiton nimi.
Keitosta on nykyään lukuisia versioita, mutta niitä kaikkia yhdistävät merenelävät, joko maito tai kerma sekä jokin sakeuttamisaine. Makunsa keitto saa usein sipuleista, selleristä, laakerinlehdestä, yrteistä sekä erilaisista juureksista ja pekonista.
VINKKI: Kokeile myös ranskalaista fenkolinmakuista kalakeittoa
Tämän keiton alkuperäinen ohje löytyi Ylva Bergqvistin 52 keittoa -kirjasta (2015), mutta päädyin muokkaamaan ohjetta muutamilta osin. Alkuperäisessä ohjeessa ei esimerkiksi ollut sahramia eikä palsternakkaa. Vastaavasti korvasin keltasipulin punasipulilla enkä lisännyt liemeen suolaa (sillä kanaliemi ja pekonit antoivat ainakin tässä tapauksessa riittävästi makua), votkaa (1 rkl) enkä chilirouhetta (keiton päälle).
SAHRAMILLA MAUSTETTU LOHICHOWDER
SITRUUNAMARINOIDULLA FENKOLILLA (4:lle)
Aika: +30 min.
vajaa 1/2 kg perunoita lohkoina*
pieni pala palsternakkaa paloina
1 (puna)sipuli silppuna
oliiviöljyä
1 tl fenkolinsiemeniä
1/8 tl sahramia**
125 g pekonia pieninä kuutioina
8 dl kanalientä
2 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa
400 g kirjolohta kuutioina
(suolaa)
*Voit korvata osan perunoista myös palsternakalla. Ja jos pidät soseisemmasta keitosta, valitse jauhoisia perunoita.
**Lisäsin sahramia osin antamaan liemelle mukavan keltaisen värin. Mikäli sinulla ei ole sahramia etkä halua tuhlata kalliiseen mausteeseen, voit käyttää myös kurkumaa.
Sitruunamarinoitu fenkoli
1 keskikokoinen fenkoli*
1 huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
1/8 tl tai jopa tätäkin vähemmän suolaa
Päälle: tuoretta tilliä
*Voit myös käyttää kyssäkaalia.
- Tee ensimmäiseksi sitruunamarinoitu fenkoli. Huuhtele kyssäkaali ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Kaikkein helpoiten se onnistuu, kun leikkaat fenkolin ensin puoliksi ja sitten vetelet puolikkaita mandoliinileikkuria vasten. Sekoita fenkolin sekaan huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori, sitruunamehu, oliiviöljy sekä pienen pieni ripaus suolaa. Siirrä fenkolisuikaleet jääkaappiin maustumaan.
- Huuhtele, kuori ja kuutioi perunat sekä kuori ja silppua sipuli.
- Pilko pekoni pieniksi kuutioiksi.
- Laita silputtu sipuli kattilaan ja kuullota öljyssä keskilämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes sipulit ovat muuttuneet kuultavaksi.
- Sekoita fenkolinsiemenet ja pekoni joukkoon ja anna kypsyä noin 3–4 minuuttia.
- Lisää kattilaan perunat ja kanaliemi. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes perunat alkavat olla lähes kypsiä.
- Sekoita kylmään kermaan 1–2 rkl vehnäjauhoa.
- Lisää kermaseos keiton joukkoon ja anna porista vielä muutaman minuutin ajan, kunnes perunat ovat pehmeitä.
- Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
- Kiehauta keitto kuumaksi ja ota pois levyltä. Lisää kalapalat ja anna niiden kypsyä noin kolme minuuttia, kunnes kala on kypsynyt.
- Tarjoile keitto sitruunamarinoidun kyssäkaalin ja tillin kanssa.