Chowder – Haaksirikkoutuneiden pelastajasta juhlakeitoksi

on

Jos chowder pelasti aikanaan haaksirikkoutuneet, tätä versiota kehtaa tarjota myös juhlan kunniaksi. Ja aika paljon keitosta kertoo sekin, että olen antanut sitä kattilallisen syntymäpäivälahjaksi.

Julkaisin lohichowderin ohjeen aikanaan tammikuussa 2022, mutta nyt päädyin tarkistamaan ohjetta sekä nostamaan sen arvoiselle paikalleen vuoteen 2024. Tämä keitto ei nimittäin ole jäänyt historiaan, vaan on juhlistanut useamman kerran läheisten kanssa vietettyjä hetkiä.

Sitruunamarinoidut fenkolit keiton päällä raikastavat täyteläistä kalakeittoa, johon makua antavat niin pienet pekonipalat kuin ripaus sahramia.

Chowderin historia vie 1700-luvun alkuun, ja varhaisimmat viittaukset chowderista löytyivät Englannin kanaalin molemmin puolin Englannin Cornwallin ja Ranskan Bretagnen alueilta.

Sittemmin keiton matka jatkui valtameren yli Amerikkaan, jossa se on niittänyt suosiotaan aina näihin päiviin saakka. Ja miksipä ei, sillä se on helppotekoinen, sitä on helppo muunnella ja se ennen kaikkea maittava.

Legendan mukaan keitto sai alkunsa laivan haaksirikkouduttua. Rannalle selvittyään merimiehet olivat keränneet simpukoita, jotka päätyivät laivasta napattujen perunoiden, sianlihan ja keksien kanssa isoon astiaan, jota kutsuttiin chaudièreksi. Siitä siis keiton nimi.

Keitosta on nykyään lukuisia versioita, mutta niitä kaikkia yhdistävät merenelävät, joko maito tai kerma sekä jokin sakeuttamisaine. Makunsa keitto saa usein sipuleista, selleristä, laakerinlehdestä, yrteistä sekä erilaisista juureksista ja pekonista.

VINKKI: Kokeile myös ranskalaista fenkolinmakuista kalakeittoa

Tämän keiton alkuperäinen ohje löytyi Ylva Bergqvistin 52 keittoa -kirjasta (2015), mutta päädyin muokkaamaan ohjetta muutama vuosi takaperin muutamilta osin. Alkuperäisessä ohjeessa ei esimerkiksi ollut sahramia eikä palsternakkaa. Vastaavasti en ole lisännyt liemeen suolaa, sillä kanaliemi ja pekonit ovat antaneet riittävästi makua. Yhtä lailla jätin votkan (1 rkl) ja chilirouheen lisäämättä (keiton päälle) sekä vaihdoin ensisijaisen kyssäkaalin fenkoliin.

SAHRAMILLA MAUSTETTU LOHICHOWDER
SITRUUNAMARINOIDULLA FENKOLILLA (4:lle)

Aika: +/- 40 min.

1 sipuli silputtuna
oliiviöljyä
1 tl fenkolinsiemeniä
125 g pekonia pieninä kuutioina
8 dl kanalientä
1/2 kg perunoita lohkoina*
pieni pala palsternakkaa paloina
2 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa
1/8 tl sahramia**
400 g kirjolohta kuutioina
(suolaa)

*Voit korvata osan perunoista myös palsternakalla. Ja jos pidät soseisemmasta keitosta, valitse jauhoisia perunoita.

**Lisäsin sahramia antamaan väriä ja makua. Mikäli sinulla ei ole sahramia, etkä halua tuhlata kalliiseen mausteeseen, voit halutessasi käyttää myös kurkumaa.

Sitruunamarinoitu fenkoli
1 keskikokoinen fenkoli*
1 huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
1/8 tl tai jopa tätäkin vähemmän suolaa

Päälle: tuoretta tilliä

*Voit myös käyttää kyssäkaalia.

  1. Tee ensimmäiseksi sitruunamarinoitu fenkoli. Huuhtele fenkoli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Kaikkein helpoiten se onnistuu, kun leikkaat fenkolin ensin puoliksi ja sitten vetelet puolikkaita mandoliinileikkuria vasten. Sekoita fenkolin sekaan huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori, sitruunamehu, oliiviöljy sekä pienen pieni ripaus suolaa. Siirrä fenkolisuikaleet jääkaappiin maustumaan.
  2. Huuhtele, kuori ja kuutioi perunat sekä kuori ja silppua sipuli.
  3. Pilko pekoni pieniksi kuutioiksi.
  4. Laita silputtu sipuli kattilaan ja kuullota öljyssä keskilämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes sipulit ovat muuttuneet kuultavaksi.
  5. Sekoita fenkolinsiemenet ja pekoni joukkoon ja anna kypsyä noin 3–4 minuuttia.
  6. Lisää kattilaan perunat ja kanaliemi. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes perunat alkavat olla lähes kypsiä.
  7. Sekoita kylmään kermaan 1–2 rkl vehnäjauhoa.
  8. Lisää kermaseos keiton joukkoon sekä lisää sahrami. Anna porista vielä muutaman minuutin, kunnes perunat ovat pehmeitä.
  9. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
  10. Kiehauta keitto kuumaksi ja ota pois levyltä. Lisää kalapalat ja anna niiden kypsyä noin kolme minuuttia, kunnes kala on kypsynyt.
  11. Tarjoile keitto sitruunamarinoidun fenkolin ja tillin kanssa.

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.