Satokausisorbetti

Se on kiivien satokausi; rasiallinen irtoaa reilulla eurolla. Viime päivinä olenkin syönyt kiiviä sellaisenaan, hedelmäsalaatissa ja smoothiessa. Nyt vuorossa oli pikaisesti pyöräytettävä sorbetti. Ajatus sorbettiin lähti siitä, kun tajusin hamstranneeni kiivejä ehkä vähän liikaakin. Ei siis muuta kuin osa pakkaseen, missä oli jo banaania. Siitä kun on helppo pyöräyttää niin smoothieta kuin vaikkapa jäätelöä eri tavoin maustettuna. Raikasta ja tervellistä!…

Mamma Mia!

No nyt on vihreää, lautasen täydeltä. Vaan mistään kevyestä terveysruoasta ei ole kyse. Suunnitelmissani oli valmistaa herkullinen salaatti pinaatista, mutta pelkkä ajatus kylmästä salaatista sai flunssaisen kurkun ärtymään entisestään. Ei siis sitä. Muistin Jotain maukasta -blogistaan tunnetun Marin risottoterveiset Italiasta. Päätin testata, kuinka risotto onnistuu uusin niksein. Ei muuta kuin vispilä esille! Ei voi kuin sanoa,…

Yrtit pestoiksi

Lokakuun myötä keräsin parvekkeen viimeisimmätkin yrtit talteen, eräänlaisten pestotalkoiden merkeissä. Ensin syntyi makea minttupesto, jolla maustoin esimerkiksi aamiaisjogurttini. Että oli hyvää! Sitten vuorossa oli salviapesto, johon löysin ohjeen aikanani jemmaamastani Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Sitä esimerkiksi pastaa maustamaan tai broilerin kastikkeen virkaa tekemään, halutessa kermalla pehmennettynä. Lopulta vuorossa oli tuttu basilikapesto, jolla päädyin maustamaan…