Helleruokaa

Helteellä ei hikoilla hellan ääressä! Tämä thaihenkinen salaatti syntyy hetkessä ja saa makua kastikkeesta, jossa kättä lyövät yhteen niin maapähkinä, lime kuin chili. Salaatti sopii loistavasti grilliherkkujen kylkeen, mutta maistuu myös sellaisenaan. Ja jos salaattiin haluaa lisätä ruokaisuutta, voi salaattiin lisätä esimerkiksi riisinuudelia, broilerin suikaleita, katkarapua tai vaikka tofua. Ohjeesta saa kaksi ruokaisaa salaattiannosta, mikäli…

Kuminasta makua

Olin ihan unohtanut kuminan. Siellä se maustekaapissa odotti vuoroaan, mutta keitoksiini ei päässyt. Kunnes nyt, pitkästä aikaa. Piipahdin viikolla Lappeenrannassa ja päädyin nauttimaan aterian, jonka yhteydessä söin muun muassa kuminalla maustettua kaalisalaattia. Siitähän se ajatus sitten lähti. Oli nimittäin sen verran herkullista lisukesalaattia, ja jotenkin niin joulun aikaan sopivaa. Aivan kuten esimerkiksi rosollin raikas ja rapsakka kilpailija, joka…

Vanhassa vara parempi

Tähän keittoon palaan kerta toisensa jälkeen. Ja se jos mikä on iso suositus henkilöltä, joka pääasiassa testaa uusia reseptejä. Kertoo jotain keitosta. Tai onhan tämäkin resepti elänyt, niin tälläkin kertaa. Itse asiassa tämän keiton ohje on jo tässä blogissa, hieman toisin tehtynä tosin. Nyt esimerkiksi lisäsin lopuksi lorauksen sitruunamehua. Lisään toistekin. Mitä olisi talvi ilman…

Pyhäinpäivän lohturuoka

Ostin viikolla kaalin, josta tein maukasta makkara-kaalikeittoa. Tänään pilkoin samaista kaalia mausteiseen kaalipataan lohturuoan virkaa hoitamaan. Ja jos on yhtään Googlea uskominen, kaalilaatikko on suomalaisten lohturuokien ykkönen. Ainakin googlettaessani lohturuokaa, tarjottiin ensimmäiseksi vaihtoehtoja ”lohturuoka”, ”lohturuokaa” ja ”lohturuoka kaalilaatikko”. Mutta minulle suomalaisten perinteinen kaalilaatikko ei ole lohturuokaa. Kaipasin chilin ja jalapeñon tuomaa lämmittävää, aavistuksen polttavaa potkua. Jääkaapin…

Kolean päivän makkara-kaalikeitto

Kun tuuli ulisee nurkissa, sataa kaatamalla tai pyryttää lunta tupaan (keskellä kesää, kuten eilen), maukas keitto on enemmän kuin paikallaan. Makkara-kaalikeiton ohjetta olen varioinut matkan varrella milloin mitenkin, vähän senkin mukaan mitä kaapista löytyy. Toisin sanoen makkara on saattanut olla chorizoa, mutta yhtä lailla vaikka pippurinakkia. Makaronin olen vastaavasti saattanut korvata esimerkiksi rakettispagetilla tai täysjyväohralla. MAKKARA-KAALIKEITTO (4:lle) 250 g…