Suomen Nuoret Leijonat löivät eilen illalla maaleillaan maailmanmestaruuden, minä puolestaan sujautin smoothieen onnistuneesti rosmariinia. Tästä on hyvä jatkaa. Pari päivää sitten sain päähäni, että appelsiini ja rosmariini sopivat yhteen. Syntyi appelsiini-rosmariinirahka, joka ei tuottanut pettymystä, joten päätin jatkaa samalla linjalla. Syntyi ihana smoothie, joka sopii mainiosti niin aamu-, väli- kuin iltapalaksi. Raikas, aavistuksella jotain syvempää,…
Avainsana: smoothie
Scandinavia kohtaa Aasian
Puolukkaa, minttua ja kookosmaitoa – täydellinen yhdistelmä pakastetun banaanin seurassa. Joko smoothiena tai pehmisjäätelönä, sen mukaan kuinka paljon kookosmaitoa lorautat, ja laitatko vielä hetkeksi pakkaseen vai et. PUOLUKKA-MINTTU-KOOKOS-JÄÄTELÖ/SMOOTHIE (1-2:lle) 1 ½ pakastettua banaania pilkottuna +/- ½ dl kookosmaitoa ½ dl puolukoita 1-2 rkl mintun lehtiä makeutusta maun mukaan Sekoita aineet blenderissä tasaiseksi, tarkista maku ja…
Raikas mojitosmoothie ja -jäätelö
Mojitosmoothien ohje kurvasi raikkaudessaan smoothiereseptieni kärkisijoille. Päädyinpä jopa muokkaamaan reseptistä jäätelöversion helteiden keskelle. Ihan siitä perinteisestä mojitosta ei kuitenkaan ole kyse, sillä eihän mojitoon pinaattia ja banaania isketä, kuten tässä Lindsay S. Nixonin ohjeessa. Mutta siinä määrin läheltä maun puolesta liippaa, että annetaan nimen olla. Ja jos lukeudut niihin, jotka eivät niin jaksa tai välitä puputtaa salaatteja…
Juotavaa kaurakeksiä, olkaat hyvät
Keksiä välipalaksi? Kun törmäsin ohessa olevaan ohjeeseen Lindsay S. Nixonin keittokirjaa lukiessani, en voinut vastustaa kiusausta ja testata pitääkö paikkansa, että smoothie voi maistua kaurakeksiltä. No, ei ehkä kaurakeksiltä, mutta keksitaikinalta kenties – ei siis yhtään hullummalta, sillä kukapa ei keksitaikinasta tykkäisi. Täyteläinen ja täyttävä kaurakeksismoothie sopii hyvin esimerkiksi välipalaksi. KAURAKEKSISMOOTHIE (1:lle) 2 pakastettua banaania*…