Suomen Nuoret Leijonat löivät eilen illalla maaleillaan maailmanmestaruuden, minä puolestaan sujautin smoothieen onnistuneesti rosmariinia. Tästä on hyvä jatkaa.
Pari päivää sitten sain päähäni, että appelsiini ja rosmariini sopivat yhteen. Syntyi appelsiini-rosmariinirahka, joka ei tuottanut pettymystä, joten päätin jatkaa samalla linjalla. Syntyi ihana smoothie, joka sopii mainiosti niin aamu-, väli- kuin iltapalaksi. Raikas, aavistuksella jotain syvempää, metsäistä…
APPELSIINI-ROSMARIINI-SMOOTHIE (1:lle)
2 appelsiinin mehu
½ (luomu) appelsiinin kuori raastettuna
1 avokado
1 (pakastettu) banaani
1 tl tuoretta rosmariinia silputtuna
makeuta esimerkiksi hunajalla, agavesiirapilla tai tomusokerilla
- Pese (luomu)appelsiini huolellisesti ja raasta kuorta.
- Purista kaksi appelsiinia mehuksi.
- Pilko rosmariinia pieneksi silpuksi.
- Pilko banaani ja lusikoi avokado.
- Aja kaikki aineet blenderillä sileäksi ja makeuta haluamallasi tavalla makusi mukaan. Nauti!
3 Comments Lisää omasi