Raikas ja sipuliton pata

on

Yhden padan taktiikalla syntyy pata, jossa kana, kasvikset ja riisi imevät itseensä sitruunan ja inkiväärin raikkauden, kurkuman värin ja chilin hellän potkaisun.  

Sipulit ja valkosipulin kynnet kuuluvat yhteen jos toiseenkin ruokaan itsestään selvyyksinä. Tällä kertaa jätin kuitenkin sipulit kuivatettua ruohosipulia lukuun ottamatta. Kuivatettu ruohosipuli nimittäin sopii paremmin myös niille, joille sipulit aiheuttavat vatsanväänteitä. (Todettakoon tässä välissä, että ihan joka puodista kuivatettua ruohosipulia ei löydä, joten jos kiinnostaa, tarkista esimerkiksi lähimmät luontaistuotekaupat ja vastaavat.)

Mutta ei tämän padan juju ole kuivatetussa ruohosipulissa, vaan ennemminkin esimerkiksi sitruunassa, inkiväärissä ja kurkumassa. Sitruunasta mehun lisäksi joukkoon nimittäin raastetaan sitruunan aromaattinen kuori, eikä inkiväärinkään osalta tyydytä kuivattuun jauheeseen.

Jujuna on myös tehdä ensin reilusti marinadia, joka toimii myöhemmin liemenä, josta myös riisi ja kasvikset saavat makunsa. Eikä tällä kertaa tarvitse marinoida tuntitolkulla, noin puoli tuntia riittää. Sillä aikaa ehtii sopivasti esimerkiksi huuhdella ja pilkkoa kasvikset.

Vaan kaipasinko sipulia ja valkosipulia? En ainakaan tässä yhteydessä, joten uskallan varmasti myös toistekin tehdä ruokaa ilman (valko)sipulia. Se kuitenkin tulee muistaa, ettei kuivattu ruohosipuli täysin korvaa edellä mainittuja, sillä se on maultaan (valko)sipuleita merkittävästi hennompi.

Seuraavana päivänä päädyin annostelemaan pataa tortilloille. Lämmitetyn tortillan ja padan seuraksi lisäsin maustetahnalla (esim. Garam Masala tms.) maustettua jogurttia (tai kermaviiliä), chilikastiketta sekä silputtua yrttiä (myös rukola käy). Toimi.

RAIKAS KANA-KASVISPATA (4:lle)

Aika: 40 min.

300-400 g broileria paloina
2 dl riisiä

Marinadiliemi
½ dl oliiviöljyä
1 (luomu)sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 ½ rkl hunajaa tai (vaahtera)siirappia
1 ½ – 2 rkl kuivattua ruohosipulia*
1 ½ – 2 tl suolaa
2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
2 tl jauhettua kurkumaa
2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl mustapippurirouhetta
1 – 2 tl chilirouhetta
1 dl vettä

Kasvikset:
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 paprikaa
1 rasia kirsikkatomaatteja

Päälle: Persilja- tai korianterisilppua

*Voit käyttää myös sipulia ja valkosipulia

  1. Ota broileripalat huoneenlämpöön.
  2. Sekoita marinadiaineiset kannelliseen paistokasariin tai pataan. Lisää broilerinpalat joukkoon ja sekoita. Anna maustua huoneenlämmössä noin puoli tuntia.
  3. Huuhtele ja pilko kasvikset kuutioiksi.
  4. Laita paistokasari hellalle. Lisää (huuhdeltu) riisi joukkoon ja sekoita. Lisää vielä kasvikset, mutta älä sekoita. Laita kansi päälle ja kypsennä keskilämmöllä noin 10 minuuttia.
  5. Nosta kansi ja sekoita kasvikset broileripalojen ja riisin joukkoon nyt kun riisi on saanut jo jonkin aikaa kypsyä liemessä ja kasviksista on irronnut nestettä. Sulje kansi ja kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes riisi on kypsää.
  6. Tarjoile halutessasi persilja- tai korianterisilpulla koristeltuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.