Kevyt musaka

on

Tuhdinpuoleinen musaka (moussaka) keveni, kun juustoinen valkokastike syntyi lähinnä raejuustosta.

Suunnitelmissani oli tehdä kreikkalaisten perinteistä musakaa, mutta sitten huomasin jääkaapissa olevan raejuustorasian päiväyksen. Ei hävikkiä -ajatuksella päädyin muuttamaan suunnitelmani.

Ruokaa tehdessä mietin lasagnen ja musakan eroja. Siinä missä lasagne on italialaisten herkku, musaka yhdistetään erityisesti kreikkalaisiin. Lasagnea ei olisi ilman pastaa, musakaa ei ilman munakoisoja (ja perunoita). Musaka eroaa lasagnesta myös siinä, että jauhelihakastike syntyy usein lampaanjauhelihasta, joka maustetaan lisäämällä joukkoon ripaus kanelia.

No, nyt ei todellakaan syntynyt perinteistä musakaa. Tai mikä nyt sitten onkaan se perinteisin versio, sillä musakaa nautitaan erilaisin variaatioin Kreikan lisäksi esimerkiksi Balkanin alueella. Kasvisversiosta löytyy munakoison lisäksi tomaatteja, papuja ja sipulia. Perunaa saatetaan lisätä tai olla lisäämättä.

Herkullinen, vähähiilihydraattinen ja gluteeniton ateria on katettu.

Perinteiseen musakaan tehtävään Bechamel-kastikkeeseen uppoaa maidon lisäksi muun muassa ”reipas nokare” voita ja ”kourallinen” juustoraastetta. Tähän verrattuna raejuustoon perustuva ”kastike” on huomattavasti kevyempi vaihtoehto, myös euroissa mitattuna. Raejuuston voi halutessaan myös korvata Ricotta-juustolla, jolloin raejuuston rakenne ei ole yhtä selvästi silmillä havaittavissa. Syödessä raejuuston rakeisuus ei kuitenkaan tunnu, vaan musaka on kaiken kaikkiaan maukkaan mehevä.

En tällä kertaa käyttänyt lampaanjauhelihaa. Siitä syystä en myöskään lisännyt joukkoon kanelia. Tämän kertaisen musakan makumaailma viekin ajatukset lasagnen suuntaan, mutta koska lasagnelevyjä ei käytetty, ei puhuta myöskään lasagnesta.

Musaka maistuu esimerkiksi yksinkertaisen vihersalaatin kanssa tarjottuna.

KEVYT MUSAKA (4:lle)

Esivalmistelut: 30-45 min.
Kypsentäminen: 30 min.

Munakoisolevyt
2–3 (1 ½ kg) munakoisoa
1–1 ½ tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä

Jauhelihakastike
1 sipuli (tai puolikas purjo)
2–3 valkosipulin kynttä
400 g jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl provencale-yrttiseosta
½ tl chilihiutaleita
1 lihaliemikuutio
(2 rkl tuoretta basilikaa)

Raejuustotäyte
400 g raejuustoa (tai ricotta-juustoa)
½ dl juustoraastetta
(1 muna)
1 tl provencale-yrttiseosta
½ tl mustapippuria
(2 rkl tuoretta basilikaa)

Päälle
1–1 ½ dl juustoraastetta

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Munakoisolevyt: Huuhtele ja leikkaa munakoisot reilun puolen senttimetrin paksuiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet leivinpapereilla suojatulle 1–2 uunipellille. Voitele munakoisoviipaleet kevyesti öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. Kypsennä uunissa uunin mukaan 15-20 minuuttia.
  3. Jauhelihakastike: Kuori ja silppua sipuli hienoksi. Kuullota sipulisilppu kevyesti pannulla öljyssä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja jauheliha. Kypsennä jauheliha ja lisää kastikkeen muut ainekset joukkoon. Sekoita hyvin ja anna hautua pienellä lämmöllä, kunnes alat kasaamaan musakaa uunivuokaan. Sekoita välillä ja tarkista maku.
  4. Juustokastike: Sekoita kulhossa raejuusto (tai ricotta), muna (auttaa pitämään seosta koossa, mutta voidaan jättää myös pois), juustoraaste, silputut yrtit ja mustapippurirouhe. Sekoita tasaiseksi.
  5. Kokoaminen: Voitele uunivuoka (noin 20 x 25 cm) ja levitä sen pohjalle jauhelihakastiketta. Aseta päälle munakoisoviipaleita ja levitä tämän jälkeen raejuustoseosta. Toista. Ripottele lopuksi päälle juustoraastetta.
  6. Paista: Laita uunin keskiosaan ja paista 25–30 minuuttia, kunnes juusto on saanut kullanruskean värin. Anna moussakan levätä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.