Kesäsalaatti

Mansikoita, mustikoita, yrttejä… Voiko lounassalaatti olla tätä kesäisempi! Täydellistä kesäruokaa. Tutustu  myös muihin salaatteihin. KESÄINEN PESTOPASTASALAATTI (4:lle) Aika: 20 min. 3-4 dl (täysjyvä)pastaa 6-8 rkl pestoa 2-3 rkl sitruunamehua 250 g mozzarellaa 1 rasia mansikoita viipaleina 1 rasia mustikoita 1 rasia kirsikkatomaatteja puolitettuna 1-2 avokadoa kuutioina 2 ruukkua rukolaa 1 ruukku basilikaa (½ ruukkua minttua)…

Raparperin maustama mansikkasalaatti

Aurinko, sen suoma valo ja lämpö! Ja raikkaat salaatit itse tehdyillä, herkullisilla salaatinkastikkeilla. Niistä on herkullinen kesä tehty. Itse tehdyt salaatinkastikkeet voittavat ostettavat 6-0. Unohda kauppojen hyllyillä nököttävät salaatinkastikkeet. Ei se salaatinkastikkeen teko vaikeaa ole. Ja kun hieman näkee vaivaa ja panostaa raaka-aineisiin, saat salaatille sellaisen kastikkeen, että… voi pojat! Esimerkiksi viime kesältä mieleeni on…

Aavistus laventelia

Viime viikolla kävin taimitarhalla ja pysähdyin ihastelemaan laventelia – sillä seurauksella, että muistin maustekaapissa olevan laventelipurkin. Eipä aikaakaan, kun huomasin miettiväni millaisia kesäisiä makuja lautaselle taikoisin laventelia käyttämällä. Syntyi aivan loistavaa salaattia grillikauden keskelle. Bon appetit! Ohjeen löysin (ja sitä hieman muokkasin) Chef in Disguisen sivuilta. Käy tutustumassa, mikäli Lähi-itään painottuva ruokablogi kiinnostaa. Vaan nyt kun laventeli tuli kaivettua esiin, voisihan…

Vesimelonilla helteeseen

Vihdoinkin, totesin kun meteorologi kesäisempiä päiviä televisiossa lupasi, ja suuntasin kauppaan vesimelonia ostamaan. Olin nimittäin jo useamman viikon suunnitellut tekeväni vesimelonista niin salaattia, mehujäätä kuin hellejuomaa, mutta eihän sellaisia kaipaa sadetta villasukat jalassa pidellessä. Mutta nyt! Vesimeloni jos mikä siis sopii helteen keskelle. Ja seuraaviin helteen helpottajiin ei tarvitakaan paljon muuta kuin sitä vesimelonia. VESIMELONI-FETASALAATTI…

Kesän salaattikuningatar?

Viime viikot on vedetty nuttua niskaan siinä kuin kauhottu höyryävän kuumaa keittoa – toivoen, että ne kesäisemmät kelit rantautuisivat ennen syyssateita. Mutta nyt kun aurinko vihdoin hilaa elohopeaa kesälukemille, alkavat raikkaat salaatitkin maistua. Tänään makuhermoja hemmoteltiin kesäisellä salaatilla, jota tähditti salaattikastike, jota voi käyttää myös kanan, lihan ja tofun marinadina. – Suosittelen, varsinkin jos pidät korianterista. KORIANTERIKASTIKE JA…