Aavistus laventelia

on

Viime viikolla kävin taimitarhalla ja pysähdyin ihastelemaan laventelia – sillä seurauksella, että muistin maustekaapissa olevan laventelipurkin. Eipä aikaakaan, kun huomasin miettiväni millaisia kesäisiä makuja lautaselle taikoisin laventelia käyttämällä. Syntyi aivan loistavaa salaattia grillikauden keskelle. Bon appetit!

Ohjeen löysin (ja sitä hieman muokkasin) Chef in Disguisen sivuilta. Käy tutustumassa, mikäli Lähi-itään painottuva ruokablogi kiinnostaa.

Vaan nyt kun laventeli tuli kaivettua esiin, voisihan sitä vaihteeksi tehdä ranskalaista laventelikanaa. Tai ylipäätään ideoida laventelista jotain jälkiruoaksi… Pysy kuulolla.

vispilanviemaa_nektari_feta_laventeli_salaatti1

NEKTARI-FETASALAATTI LAVENTELIKASTIKKEELLA (2:lle)

4-5 dl (erilasia) salaatinlehtiä
½ punasipuli ohuina renkaina
3 rkl murennettua fetaa
2 nektaria tai persikkaa lohkoina
1 dl tuoreita (pensas)mustikoita

Kastike:
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl oliiviöljyä
¼ tl (meri)suolaa
½ tl sinappia
½ tl kuivattua laventelia hienonnettuna
½ valkosipulinkynsi raastettuna
1 rkl balsamiviinietikkaa

  1. Sekoita sitruunamehu, suola, sinappi, laventeli, valkosipuli ja balsamiviinietikka kulhossa. Lisää vielä oliiviöljy pienenä norona, samalla vispaten.
  2. Lisää ohuet sipulirenkaat kastikkeeseen maustumaan.
  3. Grillaa tai paista pannulla pestyt ja lohkotut persikat kevyesti.
  4. Revi huuhdeltu salaatti lautaselle ja lisää grillattuja persikoita sekä tuoreita mustikoita päälle.
  5. Ota sipulit kastikkeesta ja levitä salaatin päälle.
  6. Murenna fetajuusto salaattiin.
  7. Pirskottele salaatinkastiketta salaatin päälle.

Kuivattua laventelia voi ostaa ruoanlaittoon esimerkiksi Punnitse ja säästä -liikkeistä.

vispilanviemaa_nektari_feta_laventelisalaatti

vispilanviemaa_nektari_feta_laventeli_salaatti

 

5 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.