Raparperin maustama mansikkasalaatti

Aurinko, sen suoma valo ja lämpö! Ja raikkaat salaatit itse tehdyillä, herkullisilla salaatinkastikkeilla. Niistä on herkullinen kesä tehty.

Itse tehdyt salaatinkastikkeet voittavat ostettavat 6-0.

Unohda kauppojen hyllyillä nököttävät salaatinkastikkeet. Ei se salaatinkastikkeen teko vaikeaa ole. Ja kun hieman näkee vaivaa ja panostaa raaka-aineisiin, saat salaatille sellaisen kastikkeen, että… voi pojat! Esimerkiksi viime kesältä mieleeni on jäänyt korianterikastike, joka oli viedä kielen mukanaan – täydellistä salaatin kanssa, johon upposi muun muassa mansikkaa ja avokadoa. Yhtään hullumpi kastike ei ollut myöskään pyöräyttämäni sitruksinen salaatinkastike unikonsiemenillä. Ja vastikään testaamani laventelikastike istuu kesäisten salaattien ja grillausten keskelle kuin nenä päähän.

Nyt kuitenkin testasin salaatinkastiketta, joka pyöräytetään raparperista. Ja koska mansikka ja raparperi ovat tuttu parivaljakko, ei muuta kuin mansikoita salaattiin. Ruokaisuutta salaattiin saat lisäämällä kypsennettyä broileria, joka sopii loistavasti niin mansikoiden, vuohenjuuston kuin raparperikastikkeen seuraksi. Oiva lounassalaatti kesän keskelle.

Tiesitkö, että raparperi on vihannes?

Jos et ole aiemmin käyttänyt raparperia ruoanlaitossa, suosittelen testaamaan raparperin kruunaamaa lohta tai raparperimarinadia. Ja jos herkullinen raparperileivonnainen houkuttaa, suosittelen näkemään vaivaa ja leipomaan raparperi-vaniljajuustopiirakkaa – todella herkullista!

vispilanviemaa_mansikkasalaatti_raparperikastike3

Vinkki: tee salaatinkastike vaikka jo edellisenä päivänä.

vispilanviemaa_mansikkasalaatti_raparperikastike1

MANSIKKA-VUOHENJUUSTOSALAATTI (2-4:lle, ateriaksi tai lisukkeeksi)
1 pkt mansikoita
½ – 1 pkt vuohenjuustoa (maun mukaan)
1 ruukku salaattia tai 1pkt salaattisekoitusta
½ ruukku rukolaa
½ kurkku pieninä kuutioina
1 punasipuli tai muutama varsi kevätsipulia
4 rkl pinjansiemeniä kevyesti paahdettuina

Lisää halutessasi kypsennettyä broileria ruokaisuutta tuomaan.

  1. Huuhdo salaatinlehdet, mansikat ja kurkku. Kuori punasipuli.
  2. Revi salaatinlehdet. Pilko mansikat, kurkku ja sipuli.
  3. Leikkaa vuohenjuustosta siivuja tai leikkaa kuutioiksi.
  4. Paahda pinjansiemenet pannulla kullanruskeiksi.
  5. Sekoita ainekset keskenään ja tarjoa raparperi-salaatinkastikkeen kanssa.

RAPARPERI-SALAATINKASTIKE

1 dl raparperia pieninä kuutioina
¼ dl vettä
1 rkl siirappia
½ rkl punaviinisiirappia
1 (½) tl Dijon-sinappia
¼ dl oliiviöljyä
(½ unikonsiemeniä)
(pieni ripaus suolaa)

Ole varovainen sinaapin lisäämisen kanssa, jotta salaattikastikkeesta ei tule turhan sinappista.

  1. Keitä raparpereita vesitilkassa pari minuuttia.
  2. Sekoita kaikki ainekset unikonsiemeniä lukuun ottamatta ja aja blenderillä tasaiseksi seokseksi.
  3. Tarkista maku ja lisää halutessasi unikonsiemeniä ja suolaa.
  4. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
  5. Säilytä viileässä.

vispilanviemaa_mansikkasalaatti_raparperikastike

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s