Jäin koukkuun!

Tätä mintun, basilikan, parmesaanin… maustamaa cantaloupe-leipäsalaattia olen nauttinut tällä viikolla jo muutamaan otteeseen. Ja voisin syödä taas huomenna, on niin hyvää! Innoituksen salaattiin sain toscanalaisesta tomaatti-leipäsalaatista, panzanellasta, joka syntyy kätevästi esimerkiksi leivänkannikoista ja sekalaisista tähteistä. Ja nyt kun eurooppalaiset melonit ovat satokausiruokaa, sai tomaatti tyytyä sivurooliin. Tuore basilika ja minttu tekivät myös tehtävänsä, eli en…

Hyvää tekevät melonit

Tällä kertaa testasin meksikolaista melonisalaattia, joka sai pintaansa ripauksen chiliä. Suosittelen kokeilemaan, sillä toimii niin sellaisenaan jälkiruokana kuin kesän grilliherkkujen lisukkeena. Vaan tiesitkös, että melonit ovat kurkun sukulaisia ja omaavat lukuisia terveysvaikutuksia? Tulevina kesäkuukausina melonia on hyvä nauttia erityisesti hellepäivinä, sillä meloneita syömällä huolehtii samalla nestetasapainosta. Meloneista jopa noin 90-95 prosenttia on nestettä. Mutta ei…

Lupaus kesästä

Kun hedelmäsalaatti saa ajatukset suloisiin kesäpäiviin… Tämän hedelmäsalaatin juju on liemessä, johon makunsa antavat limetti ja minttu. Tee vaikka äitienpäivän aamiaiselle tai pakkaa purkeissa kesän retkille evääksi. Kun kyseessä on hedelmäsalaatti, variointi on enemmän kuin sallittu. Lisää omena, poista kiivit…, ihan kuinka vain haluat. Itse miellän hedelmäsalaatin raikkaaksi ja kevyeksi jälkiruoaksi tai välipalaksi, mutta asiastahan voidaan…