Kotipihojen aarre

on

Tiesitkö, että pihamaallasi saattaa kasvaa superfoodia? Esimerkiksi marja-aronian antioksidanttipitoisuus on jopa noin kolminkertainen mustikkaan verrattuna.

Marja-aronioissa on antioksidanttien lisäksi C- ja E-vitamiinia, karotenoideja, folaattia sekä lukuisia kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, mangaania ja rautaa. Aroniat toisin sanoen ehkäisevät virtsatieinfektioita, auttavat verenpaineen hallinnassa ja tekevät hyvää silmille.

Pihapiireissä kasvaa aronian koristelajike, mutta samat terveysvaikutukset siitäkin löytyvät kuin marjatuotantoa varten jalostetusta makeammasta lajista. Että ei muuta kuin poimimaan!

Pakkaseen, smoothieksi…

Ihan sellaisenaan en aronioita söisi, mutta niistä voi tehdä esimerkiksi soseita, mehuja ja hilloja joko sellaisenaan tai esimerkiksi omenan seurassa. Ja ovatpa jotkut intoutuneet tekemään jopa viiniä!

Itse päätin poimia aronioita talven varalle – pakkasesta smoothien joukkoon lisättäväksi. Voisin esimerkiksi testata Hannan Sopan ja Smoothie Fairytalesin aronia-smoothieita, tai heittää aronioita ihan vaikka mustikkasmoothien joukkoon.

Ja kunhan ennätän, testaan Omenaminttu -blogin Hannele Kojon Yrttiherkut keittokirjan aronia-rosmariinimuffineita. Omenamintun blogista näkyy löytyvän myös aronia-omenakiisselin ohje. Mutta tosiaan, noihin muffineihin palaan, mikäli ihastun niihin ikihyväksi.

PS: Kun aroniaa kasvaa muutoinkin kuin omassa pihapiirissä, sadonkorjuu voi näyttää tältä:

Kaupan hyllyiltä aroniaa löytyy esimerkiksi aronia-hedelmäteenä, marjajauheena, täysmehuna ja alkoholittomana viininä (mustaherukka-aronia).

Mainokset

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s