Olet ehkä syönyt palak paneeria nepalilaisessa ravintolassa käydessäsi, vaan tiesittekö, että siinä missä palak on hindiä ja tarkoittaa pinaattia, paneer on pehmeää juustoa, joka muistuttaa meidän kotijuustoamme?
Palak paneeria on tyypillinen pohjoisintialainen ruoka, jonka suosio perustunee pitkälti siihen, että merkittävä osa intialaisista on kasvissyöjiä ja juusto tuo ateriaan kaivattua proteiinia.
Paneer-juuston tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta sitä on joka tapauksessa valmistettu kotona lisäämällä maitoon esimerkiksi sitruunamehua tai etikkaa. Juustomassaa vaivataan, valutetaan ja leikataan paloiksi sekä upotetaan lopuksi kylmään veteen juuston kiinteyttämiseksi. Miedon juuston tehtävänä on tarkoitus imeä makua kastikkeista. Nyt en kuitenkaan tehnyt paneeria, vaan käytin ajan säästämiseksi kotijuustoa.
PALAK PANEER (4:lle)
Aika: 40-50 min.
200 g pinaattia*
1 pkt (200 g) kotijuustoa
2 keskikokoista sipulia
1 tl korianterin siemeniä
1 tl juustokuminan siemeniä
1 tl kurkumaa
2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
2 rkl rypsiöljyä
1 vihreä chili silputtuna
4 tomaattia pilkottuna
2 dl turkkilaista jogurttia
ripaus suolaa
(1 tl Tikka Masala -tahnaa)
(½ tl sitruunamehua)
*Voit myös käyttää pakastepinaattia. Itse käytin tällä kertaa 70 g tuoretta pinaattia ja 150 g pakastepinaattia.
Riisin keittäminen:
3 dl riisiä
6 dl vettä
1 tl suolaa
- Huuhtele pinaatit ja poista paksuimmat lehtiruodot. Hienonna pinaatinlehdet tämän jälkeen silpuksi. Huomio: Tähän menee yllättävän paljon aikaa, joten kiireisten kannattaa suosiolla käyttää pakastepinaattia.
- Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
- Murskaa ja sekoita mausteet morttelissa, ellet käytä valmiiksi hienonnettuja mausteita.
- Halkaise chili ja poista kannat, siemenet ja vaaleat osat. Hienonna pieniksi paloiksi.
- Laita riisi kiehumaan: Mittaa riisi kattilaan, lisää vesi ja suola. Laita kattila liedelle ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Laske lämpöä ja anna riisin poreilla hiljalleen 20 minuuttia. Kun kaikki vesi on imeytynyt, nosta kattila liedeltä ja anna seistä kannen alla 5 minuuttia. Sekoita riisiin ilmavuutta haarukalla.
- Tee kastike riisin kypsyessä: Kuullota sipulit, inkiväärin raaste ja mausteet pannun pohjalla öljyssä. Lisää pannulle pinaatit, hienonna chili ja paloitellut tomaatit. Anna hautua hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää jogurtti ja kotijuusto ja anna seoksen kiehahtaa. Mausta seos suolalla ja tarkista maku. Lisää halutessasi vielä esimerkiksi Tikka Masala -tahnaa ja sitruunamehua.
- Tarjoile riisin kanssa.