Hävikkivinkit x 12

Jos olen jotain oppinut niin sen, kuinka tähteistä syntyy mitä herkullisimpia ruokia. Tässä muutama esimerkki. Hävikkiviikko (9.-15.9.) muistuttaa jälleen kerran tähteiden hyödyntämisen tärkeydestä. Rahaahan siinä luonnollisesti säästyy, mutta ei vain sitä. Miltä esimerkiksi kuulostaa se, että suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki vastaa noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä? Mutta niihin (herkullisiin!) vinkkeihin… Upota sekalaiset tähteet frittataan Kananmunaseokseen…

Tähdepiirakka

Joskus kaappeihin on hyvä kurkistaa sillä silmällä, että mitäs tähteitä sieltä tällä kertaa löytyy. En tiedä onko helpompaa – tai herkullisempaa – tapaa hyödyntää tähteet kuin leipoa suolainen piirakka. Kehtaa tarjota vieraillekin, joilla ei ole aavistustakaan mistä lähtökohdista lähdettiin liikkeelle, tähteistä. Suolaista piirakkaa voi soveltaa niin monin tavoin. Hyödynnä viimeiset kermatilkat, juustojen kannikkaat, käsilläsi olevat kasvikset… ja…

Kupillinen omenapiirakkaa?

Omenapaistoksen tähteistä syntyi seuraavana aamuna smoothie, jonka makumaailma muistuttaa omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Ei hullumpi päivän aloitus, hävikkiruoasta nimittäin. Omenapaistoksen tähteiden lisäksi smoothieen kun upposi aiemmin pakkaseen sujauttamani (jo tummunut) banaani. Ensi viikolla (29.8.-4.9.2016) vietetään Hävikkiviikkoa. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja sen vähentämiseen. Ja hyvä niin, sillä kotitaloudet heittävät syötäväksi kelpaavaa ruokaa vuosittain roskikseen jopa noin 500 miljoonan…