Kupillinen omenapiirakkaa?

on

Omenapaistoksen tähteistä syntyi seuraavana aamuna smoothie, jonka makumaailma muistuttaa omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Ei hullumpi päivän aloitus, hävikkiruoasta nimittäin. Omenapaistoksen tähteiden lisäksi smoothieen kun upposi aiemmin pakkaseen sujauttamani (jo tummunut) banaani.

Omenasmoothie

Ensi viikolla (29.8.-4.9.2016) vietetään Hävikkiviikkoa. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja sen vähentämiseen. Ja hyvä niin, sillä kotitaloudet heittävät syötäväksi kelpaavaa ruokaa vuosittain roskikseen jopa noin 500 miljoonan euron edestä. Mitä tuhlausta.

Mutta mitä ihmettä sinne bioastiaan oikein uppoaa?  Saa syödä -sivustoa luettuani totesin, että kotitalouksissa heitetään pois vihanneksia ja juureksia (21 %), kotona valmistettua ruokaa (20 %), maitotuotteita (19 %), leipää (11 %), lihaa, kalaa ja kananmunia (10 %), hampurilaisia ja pizzoja (10 %), perunaa (7 %) ja juustoa (2 %). Herkut, kuten sipsit ja makeiset, sen sijaan uppoavat kiltisti omiin suihin. Niitä heitetään pois vain 0,3 prosentin edestä. Vaan miten nuo muut saisi ohjattua roskiksen sijasta suihin?

Vinkit arjen keskelle

Tässä omat arjen keskellä noudattamani vinkkini, osin myös itselleni muistutukseksi, sillä ainakin tuo ”kolua kaapit säännöllisesti” tahtoo välillä unohtua.

  • Säilytä elintarvikkeet oikeissa paikoissa. Jääkaappi ei esimerkiksi ole hyvä paikka basilikalle (nuutuu hetkessä), sipulille (homehtuu nopeammin), valkosipulille (alkaa itää nopeasti), leivälle (kuivuu nopeammin) taikka kahville (imee hajuja, jolloin maku muuttuu).
  • Kasvisten ja juuresten jämät. Kokeile rohkeasti uutta, esimerkiksi tekemällä täytettyjä paprikoita taikka frittataa eri tavoin sovellettuna. Tai tee herkullinen ruskasalaatti, johon lisäät uunissa paahtamasi jo nuutuneet juurekset. Kesäkurpitsasta puolestaan voit tehdä jopa browniseja ja hilloa. Ja tosiaan, pyttipannukin syntyy vaikka bataatista ja broilerista.
  • Tummuneet banaanit. Kuori ja pakasta. Pakastetuista banaaneista syntyy herkullisia smoothieta ja eri makuisia banaanijäätelöitä. – Miltä kuulostaa esimerkiksi ”Snickers”?
  • Pakkaa valmistamasi ruoka muovirasioihin valmiina annoksina (esim. perunasosetta ja lihapullia) ja pakasta, jolloin voit lämmittää valmiin aterian aina tarvittaessa.
  • Perunasose. Leivo helppotekoiset perunarieskat, joiden seuraan uppoaa myös vaikka kourallinen yrttejä taikka lehtikaalia silputtuna.
  • Leivo erilaiset maitotuotteet esimerkiksi piirakoihin, kuivakakkuihin tai vaikka sämpylöihin. Vai miten olisi esimerkiksi mehevä ja helppotekoinen omenapiirakka tai pinaattiletut
  • Vaniljajäätelön pakkasesta jo makua ottaneet jämät. Tuunaa jäätelö esimerkiksi marjoilla ja yrteillä superherkuksi.
  • Kuivahtanut leipä. Tee korppujauhoja (murenna leipä esimerkiksi pellille, kuivata ja aja tehosekoittimella hienoksi) tai suklaista leipävanukasta jälkiruoaksi.
  • Kananmuniakin voi pakastaa, joskin itse hyödyntäisin ylimääräiset kananmunat esimerkiksi herkullisen frittatan merkeissä.
  • Kolua kaapit säännöllisesti ja tee löytöjä, ennen parasta ennen päivämäärää.
  • Inspiroidu tähteistä; voisitko oppia ja kokeilla jotain uutta? Kokeile vaikka kirjoittaa Googleen tähteesi ja katso millaisten reseptien äärelle päädyt.

vispilänviemää_omenasmoothie1OMENAPIIRAKKA-SMOOTHIE (4 dl, 1-2:lle)

2 ½ dl omenapaloja (omenapaistoksesta)
1 (pakastettu) banaani
2 dl maustamatonta jogurttia
¼ dl kaurahiutaleita
½ tl kanelia
½ tl vaniljasokeria
⅛ tl kardemummaa
(pieni hyppysellinen muskottipähkinää)
esimerkiksi hunajaa tai agavesiirappia maun mukaan

  1. Hyödynnä omenapaistoksesta jääneet omenapalat tai kypsennä omenapaloja hetki mikrossa.
  2. Aja omenat, banaani, jogurtti ja kaurahiutaleet sileäksi esimerkiksi sauvavatkaimella.
  3. Mausta kanelilla, vaniljasokerilla ja kardemummalla. Lisää halutessasi pieni hyppysellinen muskottipähkinää.
  4. Tarkista maku ja makeuta halutessasi esimerkiksi hunajalla.

 

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.