Lainasin jokin aika sitten kirjastosta Susanna Välimäen Syötävät sävelet – Vieraana säveltäjien pöydissä (Kirjapaja, 2017). Päädyin matkaamaan ajassa taaksepäin, siirtymään ruokapöydästä toiseen siinä kuin ihmettelemään matkaeväitä.

Ja niistä eväistä. Että jos suomalaiset ovat pakanneet laukkuunsa ruisleipää ulkomaille suunnatessa, niin arvatkaas mitä teki Giuseppe Verdi (1813-1901) suunnatessaan muutaman kuukauden työreissulle Pietariin? Lastasi junavaunullisen täyteen parmankinkkuja, parmesaania, riisiä, pastaa ja salamia. Eikä siinä kaikki: viinillä ja samppanjalla lastattu vaunu liittyi letkaan hieman myöhemmin. Eivätkö blinit, kaviaari ja vodka kelvanneet Verdille, vai koti-ikäänsäkö aikoi eväillään lievittää?

Syöminen oli aikanaan oleellinen osa konserttien sisältöä.

Koti-ikää joka tapauksessa tyynnytettiin Milanossa, kun Giacomo Puccini (1858-1924) sai kotiseudultaan Toscanasta laatikollisen hyvää oliiviöljyä. Jo onnistuivat jälleen kotiseudulla tutuiksi tulleet papuruoat. Puccinin ja hänen kämppäkaverinsa, Pietro Mascagnin, keittiönä toimi pianon päälle asetettu spriikeitin. Ja keittoajat, ne mitattiin soittamalla tietyn pituisia kappaleita. – Kuinkas muuten, nuoria säveltäjän alkuja kun olivat. Sittemmin, mitä ilmeisemmin osin niukkojen opiskeluvuosien innoittamana, Puccini sävelsi maailmanmaineeseen nousseen Boheemielämää -oopperan.

Syötävät syömärit -kirjan tarinoiden joukosta löytyy resepti poikineen.

Kirjaa lukiessa paljastuu, että useampi säveltäjä on myös taitava kokki. Esimerkiksi aikansa supertähti, oopperasäveltäjä Gioachino Rossini (1792-1868), jätti 37-vuotiaana uransa musiikin parissa voidakseen keskittyä suurimpaan intohimoonsa, ruokaa ja sen hienouksiin. Loppuelämänsä Rossini keskittyi ruoanlaittoon ja sävelsi enää lähinnä illallistensa huvitukseksi tai villakoiransa syntymäpäivän kunniaksi.

Reissujensa myötä muusikot ovat päässeet maistamaan jos jonkinmoista muonaa ja juomaa. Sen myötä esimerkiksi Mozartista (1756-1791) tuli aikamoinen viini- ja ruokakriitikko; muistikirjoihin ja kirjeisiin tallentuivat yksityiskohtaisesti matkojen yhteydessä nautit ateriat, ruokatavat ja hinnat. Eikä muuten ollut aina yhtä herkkua, kuten aikanaan kirjoitin kertoessani Mozartin ohralimasta.

Ja siinä missä toiset nauttivat siitä, että saivat maistella mitä erilaisimpia aterioita, Johann Brahms (1833-1897) ei lukeutunut heihin. Brahms oli muutaman raskasta wieniläistä ruokaa tarjoavan kievarin kanta-asiakas. Epäterveellistä ruokaa suurina annoksina ja halvalla, sitä sen olla piti.

Piirustus yhdestä Johann Brahmsin kantapaikasta, Punaisesta siilistä.

Eikä vastaavasti supertähtipianistina tunnettu Clara Schumann (1819-1896) lukeutunut hellan ääressä viihtyviin kotihengettäriin. Aikanaan kihlatulta saatu keittokirja jäi vähälle käytölle, mutta räiskäleistä Schumann piti, ja kastanjajäätelöstä kirsikoilla. Ja tuota jälkimmäistä meinaan vielä joku kerta testata. Resepti on otettu talteen, ja jos jäätelö osoittautuu jakamisen arvoiseksi, palaan asiaan.