Raikas ja maukas

on

Mandariini ja viinirypäleet kruunasivat arkisen pastan, johon upposi kasvis, jos toinenkin.

Seisoin hellan ääressä pohtien, mitä lounaaksi. Sitten katseeni osui keittiön tasolla oleviin hedelmiin. Mieleeni muistui jauhelihakastike, johon lisätään säilykemandariineja siinä missä pasta paahdetuilla rypäleillä. Miksipä ei, tuumailin, ja ennen kuin idea oli kunnolla syntynytkään olin jo raastamassa pestyn mandariinin kuorta pannulla kypsentyvien broilerisuikaleiden päälle. Sitten ei muuta kuin ripottelemaan päälle suolan ja mustapippurin lisäksi niin chilirouhetta, rosmariinia, oreganoa, timjamia ja basilikaa; puristamaan muutaman mandariinin mehut joukkoon; pilkkomaan sekaan niin tummia rypäleitä kuin kesäkurpitsaa, munakoisoa ja tomaattia.

Lopputulos maistui herkulliselta, joten ei muuta kuin jyväpastat sekaan ja nauttimaan ateriasta. Ateriasta, jossa raikkaus ja hienoinen polte olivat juuri sopivasti läsnä.

RYPÄLEIDEN JA MANDARIININ KRUUNAAMA PASTA (3-4:lle)

Aika: 20 min.

1 rkl oliivi- tai avokadoöljyä
200-300 g broilerin suikaleita tai vegaanisia kanasuikaleita
1 huolellisesti pestyn mandariinin kuori raastettuna
½ tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
½-1 tl chilirouhetta*
½ tl rosmariinia*
½ tl oreganoa*
½ tl timjamia*
½ tl basilikaa*
2-3 mandariinin mehu
1-2 rkl Worcestershire-kastiketta
2 dl tummia rypäleitä puoliksi leikattuina
1 dl kesäkurpitsaa pieninä kuutioina
1 dl munakoisoa pieninä kuutioina
1-2 tomaattia pieninä kuutioina
(1 rkl tuoretta rosmariinia pienenä silppuna)

2 ½ – 3 dl jyväpastaa, suolaa

*Ripottelin mausteita ns. sormituntumalta, joten määrät ovat tässä kohtaa arvioita.

  1. Huuhtele kasvikset ja hedelmät.
  2. Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi ja puolita rypäleet.
  3. Laita vesi kiehumaan pastaa varten ja lisää pasta ja suola kattilaan veden kiehuessa.
  4. Kuumenna pannu ja kypsennä broilerisuikaleet.
  5. Raasta mandariinin kuori broilerien päälle.
  6. Mausta ripoittelemalla suola, mustapippuri ja yrtit suikaleiden päälle. Sekoita.
  7. Purista mandariineista mehu pannulle ja lisää joukkoon Worcestershire-kastiketta.
  8. Lisää rypäleet ja kasvikset joukkoon. Sekoita ja anna kypsyä valmiiksi.
  9. Tarkista maku ja lisää halutessasi tuoretta rosmariinin silppua joukkoon.
  10. Lisää kypsynyt pasta ja sekoita. Tarjoile välittömästi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.