Pikainen polenta

on

Kun arki ei anna armoa, ja nälkä kurnii kuin viimeistä päivää, tulee polenta avuksi. Ei muuta kuin padat kuumiksi, pian syödään!

Tämä täyteläinen pikaruoka sopii koleiden syys- ja talvipäivien keskelle. Ja lohturuoan puolelle mennään, jopa alle vartissa.

Suomalaisille polenta on jäänyt vieraammaksi, mutta sanovat italialaisten syöneen polentaa jo antiikin Rooman aikoihin. Suomesta polentaa löytyy yleensä hyvin varustelluista ruokakaupoista.

Polenta kanakastikkeella

Polenta on maissimannaryyniä ja luontaisesti gluteenitonta.

POLENTA KANAKASTIKKEELLA (4:lle)

Aika: 10 min.

Polenta
4 dl polentajauhoa (Divellan Polenta Istantanea)
2 kasvisliemikuutioita
1 litra vettä
1 dl Valion Kolmen juuston ruokakermaa

Kastike
1-2 rkl voi-öljyseosta
400 g broilerin suikaleita
4 dl Valion Kolmen juuston ruokakermaa
4-5 oksaa tuoretta oreganoa
mustapippuria

Päälle:
Tuoretta oreganoa

  1. Kuumenna rasva pannulla, lisää broilerin suikaleet ja kypsennä. Mausta mustapippurilla. Lisää pannulle Kolmen juuston ruokakermaa (joista loput polentaan) sekä tuoreita oreganon oksia. Anna kastikkeen maustua muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä, sillä aikaa kun teet polentan.
  2. Keitä kasvisliemi kattilassa. Vispaa polentajauho kiehuvaan kasvisliemeen ja sekoita. Lisää kerma ja ota kattila pian pois hellalta. Lisää tarvittaessa vettä, jotta seos pysyy vellimäisenä puurona tarjoiluun saakka.
  3. Tarjoa polenta välittömästi kastikkeen kanssa, tuoreella oreganolla koristeltuna.

vispila%cc%88nviema%cc%88a%cc%88_polenta

Advertisements

One Comment Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s