Muistuttivat televisiossa tällä viikolla, ettei lomaan kuuluvia kivoja asioita pidä unohtaa; elämää on koulu- ja työpäivien ympärillä. Olen samaa mieltä. Esimerkiksi sunnuntain voi aloittaa näillä herkullisilla ja samalla maidottomilla, gluteenittomilla ja sokerittomilla kaurapannareilla, jotka saivat tällä kertaa makunsa kanelista ja mustikoista.
Vinkki: Pakasta mustikoiden lisäksi (kuorittuja) banaaneja pannarikestien varalle. Sitten ei muuta kuin hieman kaurahiutaleita, munia… ja se on siinä.
Alkuperäisen ohjeen nappasin Kodin Kuvalehden julkaisemasta Gluteenittomat herkut -julkaisusta (2016). Olen joskus soveltanut ohjetta lisäämällä joukkoon raastettua sitruunaa (1 tl), mutta tällä kertaa ripottelin joukkoon kanelia ja mustikoita.
Gluteenittomat mustikka-kaneli
KAURAPANNARIT (12 kpl)
Aika: 20 min.
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 banaania
3 kananmunaa
½ tl kanelia
1 dl mustikoita
Paistamiseen öljyä tai voita
- Sekoita kaurahiutaleet, leivinjauhe, suola ja kaneli kulhossa.
- Paloittele banaanit ja lisää munat joukkoon.
- Soseuta taikina sauvasekoittimella.
- Kuumenna paistinpannu ja paista pannarit. Lisää mustikoita pannulle kaatamasi taikinan pinnalle.
- Tarjoa esimerkiksi hunajan, mustikoiden ja turkkilaisen jogurtin kanssa.
2 Comments Lisää omasi