Ihana sotku!

on

Brittiläistä jälkiruokaa, Eton Messiä, on varioitu lukuisin tavoin, eikä ihme.

Vaan saiko Eton Mess alkunsa siitä, että labradorinnoutaja istahti piknikkorin päälle, vai siitä että joku lisäsi murskaantuneita marenkeja jälkiruokaan? Jälkimäinen tarinoista osunee vähintäänkin lähemmäksi totuutta, mutta kummassakin tarinassa tapahtumapaikkana on jo vuonna 1440 perustettu oppilaitos, Eton College.

Alkujaan Eton Mess tehtiin raikkaista mansikoista, kuohkeasta kermavaahdosta ja rapeista marengeista. Tällä kertaa vuodenvaihde sai kuitenkin käyttämään satokauden trooppisia hedelmiä sekä maustamaan marengit ja kermavaahdon kanelilla.

Voisin yhtä lailla maustaa niin marengit kuin kermavaahdon esimerkiksi raastetulla sitruunalla. Kermavaahdon sekaan voisin myös sekoittaa rahkaa, tai vaihtaa kermavaahdon (turkkilaiseen) jogurttiin. Elämä on valintoja, tee omasi.

Nyt joka tapauksessa kasasin ainekset laseihin vuorotellen, jotta hedelmät erottuvat kauniisti annoksesta. Jokainen osaa kyllä sekoittaa oman annoksensa sotkuksi, sillä siihenhän se jälkiruoan nimikin viittaa, sotkuun.

KANELISET MARENGIT

Määrä: 1 pellillinen
Aika: 10 min + 2-3 tuntia (riippuen marenkien koosta)

3 valkuaista
2 dl (pienikiteistä Siro) sokeria
½ tl kanelia
1 tl etikkaa tai sitruunamehua

  1. Laita uuni lämpenemään 75 asteeseen.
  2. Erota valkuaiset keltuaisista.
  3. Lisää valkuaiset huolellisesti puhdistettuun ja kuivattuun kulhoon, sillä pienetkin veden, rasvan ja keltuaisen jäämät estävät valkuaista vatkautumasta kunnolla. Muoviset kulhot saattaa olla hyvä puhdistaa ennen käyttöä hieromalla ensin kulhon pintaan etikkaa (2 rkl) ja suolaa (1 tl). Huuhtele ja kuivaa kulho tämän jälkeen huolellisesti.
  4. Vaahdota valkuaiset ja lisää joukkoon joko etikkaa tai sitruunaa, sillä happo vahvistaa vaahdon rakennetta ja auttaa marenkia pitämään muotonsa paiston aikana.
  5. Lisää sokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vaahto on valmista, kun se on muuttunut kiiltäväksi ja muodostuu jäykkiä huippuja.
  6. Sekoita kaneli joukkoon varovasti vaahtoa käännellen.
  7. Pursota leivinpaperilla suojatulle pellille pieniä palloja tai lusikoi nokareita. Huomioi, että pienemmät marengit kypsyvät nopeammin.
  8. Paista marenkeja uunin keskiosassa miedossa lämmössä, jotta ne pysyvät vaaleina. Paista marenkeja 75 asteessa ensimmäisen tunnin ajan. Tämän jälkeen katkaise virta ja avaa luukkua raolleen. Anna marenkien kuivua uunissa vielä (ainakin) tunnin ajan.
  9. Säilytä marengit kuivassa ja suljetussa rasiassa.

TROOPPINEN ETON MESS (6-8:lle)

Aika: 10 min

2-3 marenkia annosta kohti (marenkien koosta riippuen)

Hedelmät
2 passionhedelmää
2 klementtiniä
2 kiiviä
¼ granaattiomenan siemenet

Kermavaahto
2 dl (laktoositonta) vispikermaa
1 – 2 rkl sokeria
½ tl kanelia

Päälle
Murskattuja pähkinöitä 1 rkl annosta kohti

  1. Kuori ja pilko hedelmät.
  2. Vatkaa ja mausta kermavaahto.
  3. Murskaa pähkinät
  4. Kokoa annokset murskaamalla pohjalle marenkeja. Lisää tämän jälkeen vuorotellen kermavaahtoa, hedelmiä ja marenkimurskaa. Lisää lopuksi päälle hieman murskattuja pähkinöitä.
  5. Tarjoa välittömästi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.