Leipäjuustoa, savukirjolohta ja ruislastuja. Tämähän on kuin mitäkin Suomi-salaattia!
Pääsiäiseni alkoi herkullisella salaatilla aurinkoisella parvekkeella. Parvekekausi avattu!
Idean tähän salaattiin sain kuluneella viikolla syödessäni ruislastuja. Että nämähän rouskuisivat mukavasti salaatissa, ja mukaan sopisi loistavasti kala- ja leipäjuustopalat. Olin oikeassa.
Nyt käytössäni oli Oululaisen Jälkiuunilastuja, mutta yhtä lailla muut rukiiset ja rouskuvat toimivat. Ruisleivästä itse tehdyt krutongit esimerkiksi kuulostavat hyviltä. Ei muuta kuin ruisleipää kuutioiksi, pannulle hieman rasvaa, ripaus suolaa ja vaikka valkosipulinkynttä raastettuna…
Leipäjuustoa pilkkoessani mieleeni muistuivat erilaiset juhlat. Juhlajuustoa, sitähän se leipäjuusto on ollut, mutta olisiko vielä jotain muuta… Hieman googlattuania päädyin lukemaan Kalevan (30.3.2006 julkaiseman) artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka juhlatarjottavan lisäsi leipäjuusto on toiminut maksuvälineenä niin talkooväelle kuin kirkolle kymmenyksiä maksettaessa.
SAVUKIRJOLOHI-LEIPÄJUUSTOSALAATTI RUISLASTUILLA (4:lle)
Aika: 5-10 min.
n. 250-300 g savukirjolohta
n. 150-200 g leipäjuustoa
(2 kovaksi keittettyä kananmunaa)
1 ruukku jäävuorisalaattia
1 ruukku rukolaa
1 kurkku
1 rasia keltaisia ja/tai oransseja tomaatteja
½ pkt Oululaisen Jälkiuunilastuja* (esim. Ruohosipuli)
*Voit korvata myös esimerkiksi krutongeilla, vaikka ruisleivästä itse tehdyillä.
Salaatinkastikkeeksi voi valita mieleisensä, mutta esimerkiksi hieman balsamiviinietikkakastiketta joukossa toimii loistavasti.
- Mikäli haluat salaattiin lisää ruokaisuutta, keitä kaksi kananmunaa kovaksi (8 min.).
- Huuhtele salaatit ja rukolat.
- Pilko kurkku ja tomaatit.
- Pilko kala ja juusto.
- Sekoita kaikki keskenään ja lisää joukkoon ruislastuja joukkoon. Tarjoa heti, jotta ruislastut ovat tarjottaessa rouskuvan rapeita.
One Comment Lisää omasi