Yhden padan ratatouille-pasta

on

Herkullinen ratatouillepasta syntyy yhden astian taktiikalla puolessa tunnissa.

Ratatouille on Etelä-Ranskan alueen  perinteinen kasvismuhennos, jota on syöty jo vuosisatojen ajan tarjoten sitä joko lisukkeena tai sellaisenaan esimerkisi leivän kanssa.

Tomaatit, munakoisot, paprikat ja kesäkurpitsat yhdessä valkosipulien, sipulien ja oliivien kanssa aikaansaavat uskomattoman maukkaan kokonaisuuden. Sellaisen, ettei siihen rinnalle kaipaa mitään ”lihaista” rinnalle.

Ratatouille valmistetaan joko niin, että kaikki kasvikset kypsennetään yhtä aikaa tai niin että kukin vihannes paistetaan erikseen. Nyt kuitenkin mentiin helpoimman kautta.

Tutustu myös herkulliseen ratatouille-sandwichiin.

RATATOUILLE PASTA (4:lle)

Aika: 10 + 20 min.

1 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
2 keskikokoista tomaattia
1 paprika
½ dl oliiveja
1 prk. (400 g) yrttistä pastakastiketta tai tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tl balsamicoa
1 tl timjamia
suolaa, mustapippuria
5 dl pastaa

Tarjolle: raastettua parmesan-juustoa

  1. Huuhtele ja pilko kasvikset pienehköiksi kuutioiksi.
  2. Kuumenna paistokasarissa öljy. Kuullota sipuli ja lisää muut kasvikset. Sekoita.
  3. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet. Sekoita ja kiehahtaa.
  4. Sekoita pasta joukkoon ja anna kypsyä pastapakkauksen ohjeen mukaan.
  5. Tarjoile esimerkiksi raastetun parmesan-juuston kanssa.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.