Luottopiiras

on

Tätä feta-kasvispiirakkaa olen tehnyt kerrasta ja vuodesta toiseen. Matkan varrella ohje on kuitenkin keventynyt, kun olen oivaltanut, että piirakka maistuu herkulliselta vähemmälläkin rasvalla.

Tässä siis kevyin versio piirakasta, jossa ruokakerman on korvannut maito ja juuston määrä on murto-osa alkuperäisestä. Halutessaan maidon sekaan voi kuitenkin lorauttaa kermaa sekä lisätä makunsa mukaan niin fetaa kuin juustoraastetta.

Piirakka maistuu hieman jäähtyneenä raikkaan vihersalaatin kanssa.

KEVYT FETA-KASVISPIIRAKKA (4-6:lle)

Aika: 10-30 + 30 min.

Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoa*
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl oreganoa
75 g sulaa margariinia
1 prk (200 g) kermaviiliä

*Olen joskus korvannut vehnäjauhot kokonaan tai osittain esimerkiksi sämpyläjauholla. Tällä kertaa puolet jauhoista oli vehnäjauhoa ja puolet Fazerin Alku Voimakaurajauhetta.

Täyte:
75 g fetaa murennettuna
1 paahdettu paprika kuutioina*
5 oliivia siivuina
5-7 terttutomaattia siivuina
½ dl basilikaa silppuna
1 – 2 rkl aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina
½ dl juustoraastetta

*Paahda itse tai osta säilykepurkissa

Munamaito:
1 dl (kerma)maitoa
2 kananmunaa
1 tl oreganoa
¼ tl mustapippuria myllystä

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Mikäli et käytä valmiiksi paahdettuja säilykepaprikoita: Halkaise huuhdeltu paprika kahtia ja poista siemenet ja kannat. Aseta paprikan puolikkaat pellille kuori ylöspäin ja anna paahtua uunissa grillivastusten alla noin 20 minuuttia. Jäähdytä paprikat ja irrota kuoret juuresveitsellä.
  3. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
  4. Pilko paahdettu paprika kuutioiksi, silppua basilika, viipaloi oliivit ja tomaatit, murenna feta ja raasta juusto. Levitä sitten kaikki pohjan päälle.
  5. Vatkaa kananmunat (kerma)maidon sekaan ja mausta oreganolla ja mustapippurilla. (Suolaa en lisännyt, sillä sitä on jo valmiiksi fetassa.)
  6. Paista uunin keskiosassa noin 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsynyt.
  7. Anna piirakan levähtää pari minuuttia ennen tarjoamista.
  8. Tarjoile esimerkiksi raikkaan vihersalaatin kanssa.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.