Joulua kohti leipoen

on

Joulu lähestyy ja uuni syytää suustaan pikkuleipiä, joista inkiväärikeksit ovat saaneet kiitosta jo aiemmin syksyllä. – Keksejä kehuneelle totesin, ettei niitä tarvitse jouluun säästään, kyllä minä niitä leivon lisää.

Vaan jos aikaa ja säilytystilaa olisi enemmän, leipoisin ja keittäisin mitä erilaisempia joululahjoja. Nyt mennään kuitenkin vähemmällä, sillä voihan sitä muistaa läheisiä joulun jälkeenkin, pitkin vuotta. Vähempi joulustressi parempi.

Itse asiassa, mieleeni muistuu useita vuosia sitten lukemani kolumni, jossa perheenäiti kertoi, kuinka heidän perheessä päätettiin helpottaa joulustressiä. Jouluperinteistä jätettiin jäljelle vain tärkeimmät. Esimerkiksi sen sijaan, että yksi ilta olisi kulutettu pipareiden leipomiseen, päätettiin paistaa pala piparkakkutaikinaa. Kukaan kun ei tykännyt pipareista, mutta tuoksusta ei oltu valmiita luopumaan.

Stressitöntä joulua!

Stressittömän joulun tavoittelemisen hengessä mennään myös tässä runossa:

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin jopa murehdin.
Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin sinulle, mitä tekisin toiselle.
Entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä.
Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn – ne ovatkin ikiomat.
Tässä on hyvä pysähtyä ja pieneksi hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, ei huomaa se yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen, jos tunteen tuhlaa kiireeseen.
Joulun tarkoitus on toinen – sanomaltaan suurenmoinen!
Annankin lahjaksi aivan uutta – itsestäni iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme, niin itsekin sitä saamme.
Miten ihanaa on joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus.

– Tuntematon

vispilanviemaa_inkiväärikeksit2

INKIVÄÄRIKEKSIT (25 kpl)

Taikina syntyy käden käänteessä, mutta varaa taikinan tekeytymiseen pari tuntia.

80 g huoneenlämpöistä voita
1 ¼ dl sokeria
1 muna
1 x 2 cm pala inkivääriä hienoksi raastettuna*
2,5 dl vehnäjauhoa

*Käytä tuoretta inkivääriä, jotta keksit saavat raikkaan maun. Ylimääräisen inkiväärin voit kuoria, pilkkoa ja pakastaa vastaisuuden varalle.

  1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää muna ja sekoita.
  3. Lisää inkivääri raasteena ja sekoita.
  4. Lisää vehnäjauhot ja sekoita.
  5. Levitä taikina leivinpaperille tai tuorekelmulle ja kääri halkaisijaltaan noin 4 senttimetrin tangoksi.
  6. Laita taikina jääkaappiin noin kahdeksi tunniksi.
  7. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  8. Ota taikina jääkaapista ja leikkaa vajaan senttimetrin paksuisia viipaleita. Halutessasi voit kierittää viipaleiden reunat sokerissa.
  9. Aseta viipaleet leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa noin 10 minuuttia.

vispilanviemaa_joulukynttilät

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.