Tummuneista banaaneista saa pakkasen kautta mitä parhainta herkkua hieman tuunaamalla.
Esimerkiksi Snickers-patukan makumaailman tuntumaan päästään, kun pakastetun banaanin joukkoon lisätään hieman kaakaojauhetta, maapähkinävoita, mantelijauhoa, vaniljaa ja maitoa. Noin muutoin pakastetuista banaaneista olen tehnyt kaiken kaikkiaan yhtä ja toista. Milloin banaanin on maustanut puolukka, minttu ja kookosmaito, milloin mustikka ja laventeli tai lakritsijauhe. Mitä herkkuja!
Tutustu helppohin banaanijäätelöherkkuihini.
Nesteen määrää säätelemällä saat pehmisjäätelön sijasta smoothien. Ja palloksi jäätelön saat pyöräytettyä sen jälkeen, kun annat seoksen olla hetken pakkasessa.
Tähän herkkuun tutustuin aikanaan Hannan soppa -blogin kautta. Sittemmin oma sekoitus on syntynyt milloin mitenkin soveltaen. Tällä kertaa mentiin tällä:
BANAANISTA SNICKERS (1-2:lle)
2 pakastettua (tummentunutta) banaania pilkottuna
½ -1 dl (manteli)maitoa
4 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maapähkinävoita
3-4 rkl mantelijauhoa
(+) ¼ tl vaniljauutetta
makeutusta maun mukaan esimerkiksi agavesiirappia tai tomusokeria
Jos omistat tehokkaan blenderin, heitä kaikki aineet kerralla masiinaan ja aja seos tasaiseksi. Muussa tapauksessa suosittelen etenemään esimerkiksi sauvasekoittimella seuraavasti:
- Pilko pakastettu banaani ja anna sulaa muutaman minuutin ajan.
- Aja pilkotut banaanipalat, maito ja maapähkinävoi sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.
- Lisää seokseen mantelijauhoa, kaakaojauhetta ja vaniljaa (maun mukaan) ja sekoita.
- Makeuta halutessasi makusi mukaan.
- Nauti välittömästi tai laita hetkeksi pakkaseen.
Älä heitä tummuneita banaaneita pois. vaan pakasta kuoritut banaanit ja herkuttele myöhemmin.
2 Comments Lisää omasi