Talvisen ulkoilun jälkeen maistuu pataruoka, jossa makua riittää joka suupalalle. Ja mikä parasta, tämä pata on vajaassa tunnissa valmis.
Talvi on pataruokien aikaa, mutta patojen valmistumista joutuu usein vartomaan tuntitolkulla. Padat jäävät siis usein arkikiireiden keskellä tekemättä. Tässä broilerin fileepaloista valmistettu pata kuitenkin tekee poikkeuksen. Ja mikä parasta: aromit ovat enemmän kuin kohdallaan, sillä esimerkiksi perunat ovat imeneet niin valkosipulin, laakerinlehtien kuin pekonin aromit itseensä.
Alkujaan tein tätä pataa Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat -kirjan reseptin innoittamana – kuitenkin omalla tavallani, sillä Jamien ohjeessa esimerkiksi perunat ja lihat kypsennettiin erikseen. Halusin kuitenkin perunoihin enemmän makua (ja vähemmän tiskiä), joten perunat päätyivät ensimmäisinä uuniin ja saivat hetkeä myöhemmin kavereikseen niin broilerinfileet, pekonit kuin terttutomaatit.
Pakkaspäivän pelastus: höyryävän kuuma pata!
PEKONINEN KANAPATA (4:lle)
Esivalmistelut: + 5 min.
Kypsennys: 15 + 30 min.
8 keskikokoista perunaa
3 valkosipulin kynttä
2-3 rosmariininoksaa
2 laakerinlehteä
4 broilerin rintafileetä
3 tl paprikajauhetta*
4 tl oreganoa
ripaus suolaa
mustapippuria
2 rkl voita
300 g terttutomaatteja
1 pkt (120 g) pekonia
*Voit käyttää osin tai kokonaan savustettua paprikaa.
- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
- Pese (ja kuori) perunat ja pilko 4-6 osaan.
- Laita perunalohkot, kuoritut valkosipulinkynnet, rosmariininoksat sekä laakerinlehdet padassa uuniin.
- Sekoita mausteet lautasella ja kääntele broilerifileet mausteseoksessa.
- Paista broilerifileet paistinpannulla voissa muutama minuutti kummaltakin puolen.
- Ota pata uunista ja lisää päälle broilerinfileet, pekoniviipaleet ja terttutomaatit.
- Paista uunissa noin puoli tuntia, tai kunnes pekonipalat ovat paistuneet rapeiksi ja broilerinfileet ja perunat kypsiksi.
2 Comments Lisää omasi