Jaffat tulloo ja helemat paukkuu, todettiin aikanaan appelsiinimainoksessa. Ja se on jälleen se aika vuodesta, joten ei muuta kuin appelsiineja ostamaan.
Yksi lapsuusmuistoistani liittyy appelsiinirahkaan. Istuin keittiönpöydän ääressä läksyjä tekemässä ja sain välipalaksi äitini tekemää appelsiinirahkaa. Sittemmin olen appelsiinirahkaa syönyt lukemattomat kerrat, ja ohjettakin tuunannut milloin mitenkin.
Tällä kertaa testasin appelsiinirahkaa rosmariinilla. Onneksi! Rosmariini täydensi appelsiinin raikkautta, kuin olisi lisännyt aavistuksen metsäistä raikkautta joukkoon. Ja maku jäi mukavasti pyörimään kielelle.
APPELSIINI-ROSMARIINIRAHKA (tai -jogurtti) (4:lle)
2 dl vaahtoutuvaa kermaa*
500 g (2 prk) maitorahkaa*
½ dl sokeria**
½ rkl vaniljasokeria
2-3 (luomu) appelsiinia paloiksi pilkottuna, joista yhden kuori raastettuna
2 ½ -3 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
Koristeet
kalvottomia appelsiiniviipaleita tai -paloja
pari oksaa rosmariinia
*Arkena olen tehnyt appelsiinirahkan usein pelkkää maitorahkaa tai turkkilaista jogurttia käyttämällä. Toimii niinkin.
**Voit käyttää myös esimerkiksi tomusokeria, hunajaa tai agavesiirappia, maun mukaan.
- Vaahdota kerma ja lisää joukkoon maitorahka, sokeri ja vaniljasokeri.
- Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori. Sekoita raaste rahkaseokseen.
- Silppua rosmariini pieneksi silpuksi ja hiero hieman veitsellä leikkuulautaa vasten, jolloin maku irtoaa paremmin. Lisää silppu rahkaseokseen.
- Kuori appelsiini ja leikkaa viipaleet (kalvottomiksi) paloiksi. Sekoita palat rahkaseokseen ja tarkista maku.
- Anna rahkan maustua jääkaapissa noin puoli tuntia.
- Koristele rahka (kalvottomilla) appelsiiniviipaleilla ja parilla rosmariinin oksalla.
4 Comments Lisää omasi