Ruusujen aika

on

Jos minulla olisi ruusupuutarha, järjestäisin siellä juhlat ja tarjoaisin tätä ruusujen inspiroimaa jäätelöä kauniista kahvikupeista.

Ihailemani ruusut saivat ajatukseni lentämään. Siinä samalla muistin ruusuveden, jolla olen muutamaan otteeseen onnistuneesti maustanut esimerkiksi niin hellejuomia, mansikka-vesimelonikakkua kuin omenapaistosta. Ei siis muuta kuin hellepäivää jäätelöllä päättämään, vadelmasoseella ja ruusuvedellä maustettuna.

vispilänviemää_vadelmaruusujäätelö3

Nyt syntyi suorastaan hienostunut herkku – täydellinen (naisten) kesäisiin puutarhajuhliin!

VADELMA-RUUSUJÄÄTELÖ (4-5:lle)

1 litra vaniljajäätelöä
4 dl tuoreita vadelmia soseutettuna
1-2 tl ruusuvettä

  1. Ota jäätelö pakkasesta pehmenemään.
  2. Soseuta vadelmat. Makeuta halutessasi haluamallasi tavalla maun mukaan.
  3. Sekoita vadelmasose pehmenneen jäätelön joukkoon ja mausta ruusuvedellä. Ole varovainen ruusuveden lisäämisessä – lisää pienissä erissä ja maista välillä.
  4. Laita seos pakkasen kestävään astiaan ja pakasta (ainakin) 1-2 tuntia ennen tarjoilua.

vispilänviemää_vadelmaruusujäätelö2

vispilänviemää_vadelmaruusujäätelö1

 

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.