Ruusuinen omenapaistos

on

Illat hämärtyvät ja omenat kypsyvät puissa – sekä uunissa, kuorrutteen alla.

Vuodesta toiseen omenapaistokseni on maustettu kanelisokerilla ja paistettu kaurakuorrutteen alla. Eikä siinä mitään, herkullista kuin mitä. Joskus sitä vain haluaa kokeilla jotain uutta.

Tänä kesänä olen tehnyt tuttavuutta ruusuveden kanssa. Ensin hurmasi ehkä täydellisin kesäkakku ikinä, sitten hellejuomat.  Mutta koska ruusuvettä on edelleen pullossa, päädyin miettimään, voisiko ruusuvettä käyttää omenapaistoksessa. Löysinkin mielenkiintoisen reseptin – reseptin, jonka alkuperäinen versio löytyy Amerikan ensimmäisestä keittokirjasta aina vuodelta 1796. Muuten, kirjaa voi ostaa  edelleen, tarkkana kopiona alkuperäisestä.

Seuraava resepti ei ole alkuperäinen ohje yli 200 vuoden takaa, sillä sovelsin löytämääni (ja ymmärtääkseni jo muokattua) reseptiä lisäämällä kuorrutteeseen pähkinärouhetta sekä korvaamalla viinin (ainakin tällä kertaa) mehulla. Mutta että oli hyvää! Maistuu hieman jäähtyneenä sellaisenaan. Suosittelen!

Ohje kuvineen löytyy englanniksi Stelleristä.

vispilän_viemää_ruusuinen_omenapaistos

RUUSUINEN OMENAPAISTOS (4-6:lle)

Täyte:
2 rkl voita
1 kg omenoita
2 rkl ruusuvettä
½ tl kardemummaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ omenamehua tai valkoviiniä
1 rkl sitruunanmehua
1 ½ rkl maissitärkkelystä

Kuorrute:
2 dl vehnäjauhoa
0,5 dl raesokeria
6 rkl voita
3-4 rkl (mieleisiä) pähkinöitä rouheena

  1. Kuori ja viipaloi omenat.
  2. Sekoita sokeri, kardemumma, sitruunamehu ja ruusuvesi ja lisää omenoiden sekaan.
  3. Sulata voi isossa paistinpannussa. Lisää pannulle omenaseos, viini (tai mehu) sekä maissitärkkelys. Paista muutaman minuutin ajan, välillä sekoittaen.
  4. Siirrä omenaseos voideltuun (piirakka)vuokaan ja anna jäähtyä.
  5. Valmista kuorrute sekoittamalla jauhot, sokeri ja suola. Hiero voinokareet kuiviin aineisiin sormin. Lisää pähkinärouhe ja sekoita.
  6. Levitä täyte omenaseoksen päälle ja paista uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja omenat pehmeitä.

vispilän_viemää_ruusuinen_omenapaistos2

vispilän_viemää_ruusuinen_omenapaistos3

 

 

7 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.