Ei sitä ole kovinkaan kauan, kun kotikeittiöt nähtiin yksin äitien valtakuntana. Mutta kun hieman ympärilleni katson, huomaan kuinka yksi isä inspiroituu Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, toinen suuntaa ruokakurssille ja kolmas on pääasiassa huolehtinut kokkauksesta sitten esikoisen syntymän. Niin ja tosiaan, onhan niitä ruokabloggaajaisiäkin.
Isien kokkaustaidot ja -innot luonnollisesti vaihtelevat, siinä missä äitienkin. Toisin sanoen missä yksi voisi vaikka perustaa ravintolan, toisen tulisi ehkä vielä harjoitella perustaitoja. Mutta mielestäni pääasia on, ettei perheen muonitus ole vain yhden harteilla, sillä niin taakat kuin ilot on tehty jaettaviksi.
Ohessa loistava arjen pelastaja, joka on nopeasti valmista ja onnistuu vähemmilläkin taidoilla. Eikä haittaa jos se maustekaappi ammottaa (lähes) tyhjyyttään. Tämä keitto saa nimittäin makunsa valmista pastakastiketta ja maustettua kermaa käyttämällä. Ja jos ei keitto maistu, sovella. Paista broilerinsuikaleet (tai jauheliha, nyhtökaura, Mifu…) pannulla ja lisää joukkoon purkki pastakastiketta ja kermaa. Siinä helppo kastike pastalle.
TÄYTELÄINEN KANA-PASTAKEITTO (4:lle)
Esivalmistelut: 5-10 min.
Kypsennys: 15 min.
1-2 rkl öljyä
300 g broilerin suikaleita
4 dl vettä
2 prk (400 g) pastakastiketta
4 dl pastaa
1 kourallinen minitomaatteja puolitettuna
10 cm pala kesäkurpitsaa kuutioina
½ – 1 paprika kuutioina
1 prk (2,5 dl) maustettua ruokakermaa, esim. Valion grillattu paprika
Päälle: Tuoretta basilikaa silputtuna
- Ruskista broilerisuikaleet öljyssä kattilan pohjalla.
- Lisää vesi ja pastakastikkeet. Sekoita.
- Kun liemi porisee, lisää pasta. Anna kypsyä sillä aikaa, kun pilkot kasvikset.
- Lisää kasvikset kattilaan ja anna kypsyä muutaman minuutin ajan. Sekoita.
- Lisää ruokakerma ja sekoita. Tarkista maku.
- Tarjoile halutessasi basilikasilpun kanssa.