Chop Suey

on

Tämähän on kuin kiinalaisten pyttipannua, totean väsätessäni kotoa löytyvistä tähteistä maailmankuulua Chop Sueyta, täydellistä arkipäivän pikaruokaa.

Tällä kertaa Chop Suey syntyi kasviksista ja nuudeleista, mutta se voidaan valmistaa myös riisiin, lisäten joukkoon esimerkiksi kypsennettyä lihaa, kanaa, kalaa, katkarapuja tai vaikka tofua. Lopuksi kaikki sekoitetaan yhteen ja suurustetaan.

Vinkki: pakasta chilipalkoja ja valmiiksi kuorittuja inkiväärin paloja.

Kiinalaista Amerikasta

Chop Sueyn alkuperä tuntuu olevan vähintäänkin jossain määrin kiistanalainen, mutta se on varmaa ettei Chop Suey syntynyt Kiinassa.

Yhden legendan mukaan kiinalaisen suurlähettiläs Li Hung Changin kokit kehittivät vuonna 1896 ruokalajin, jonka oli tarkoitus maistua niin kiinalaisille kuin amerikkalaisille. Kiinan suurlähettiläs kun halusi luoda hyvät suhteet Yhdysvaltoihin.

Toisen legendan mukaan Chop Suey syntyi jo 1840-luvun San Fraciscossa. Kiinalaiset olivat saapuneet kaupunkiin kultakuumeen tuomina, ja siinä yhteydessä syntyi myös kaupungin ensimmäinen kiinalainen ravintola. Kerran, kun asiakkaat olivat jo poistuneet, kiinalaiseen ravintolaan saapui joukko päihtyneitä kaivostyöntekijöitä, jotka vaativat itselleen ruokaa. Omistaja meni takaisin keittiöön, keräsi asiakkailta jääneet tähteet yhteen ja maustoi seoksen soijakastikkeella. Miehet ihastuivat ruokaan siinä määrin, että palasivat heti seuraavana päivänä pyytäen sekalaisia pieniä paloja, chop sueyta.

Tänään Chop Suey syntyi kaapista löytyvillä kasviksilla, mutta sovella alla olevaa ohjetta haluamallasi tavalla – Chop Sueyn hengessä.

Yhdensortin
CHOP SUEY NUUDELEILLA (4:lle)

Aika: noin 20 min.

200 g munanuudeleita

(200-300 g esimerkiksi valmiiksi paistettua lihaa, kanaa tai tofua)

1 rkl öljyä
4 kevätsipulia silputtuna (tai 1 sipuli ohuina suikaleina)
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
2-3 porkkanaa ohuina suikaleina
(1-2 sellerin vartta paloina)
1 tlk säilöttyjä (tai tuoreita) herkkusieniä viipaleina
(1 tlk säilöttyjä pavunituja ja / tai bambuversoja valutettuna)
2 dl (pakaste)maissia (ja/tai herneitä)
1 chili ohuina suikaleina
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 dl kasvislientä
4 rkl soijakastiketta
(½ – 1 tl seesamiöljyä)
4 tl maissijauhoa (tai vehnäjauhoa)
(jauhettua mustapippuria)

  1. Jos käytät lihaa, kanaa tai tofua, pilko ja paista ne ensimmäisenä pannulla ja nosta sivuun odottamaan. Tofun paistamiseen vinkiksi: paloittele tofu kuutioiksi ja kuivaa palat talouspaperilla. Paista tämän jälkeen tofua ensin kuivalla pannulla ja lisää öljyä vasta myöhemmin. Näin saat tofuun mukavan rapean pinnan.
  2. Käsittele kasvikset valmiiksi.
  3. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeiden mukaan. Valuta siivilässä.
  4. Paista sipuleita ja porkkanoita (sekä sellerinvarsia) öljyssä kuumalla wok- tai teflonpannulla parin minuutin ajan.
  5. Lisää herkkusienet (ja pavunidut / bambuversot) ja jatka paistamista noin minuutin ajan.
  6. Lisää pavunidut / bambuversot, maissit / herneet, chili, inkivääri ja kasvisliemi.
  7. Jos käytät lihaa, kanaa tai tofua, lisää ne pannulle.
  8. Kuumenna seos kiehuvaksi ja lisää keitetyt nuudelit joukkoon. Sekoita.
  9. Yhdistä soijakastike (johon olet sekoittanut seesamiöljyä) ja maissijauho suurukseksi ja kaada pannulle. Sekoita ja jatka kypsentämistä 1-2 minuuttia, kunnes kastike on sakeutunut. Tarkista maku ja lisää halutessasi hieman mustapippuria.
  10. Tarjoa höyryävän kuumana.

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.