Pakastemarjoista keittää helposti jouluisen glögihillon, joka maistuu esimerkiksi niin jogurtin seassa, kakun välissä kuin paahtoleivän päällä. Siinä sivussa syntyvät myös suolalyhdyt, joiden tekeytymiseen kannattaa varata viikko, ellei toinenkin.
Mitä olisikaan joulu ilman höyryävän kuumaa ja mausteista glögiä? Mutta yhtä lailla glögin makumaailmasta voi nauttia hillon muodossa. Suosittelen testaamaan glögiä esimerkiksi salaatinkastikkeen maustajana sekä raikkaana mocktailina.
Alkuperäinen glögi?
Luin jokin aika sitten muinaisten roomalaisten juomasta conditum paradoxum, joka nimenä viittaa yllätykselliseen maustamiseen. Aika osuva nimi siinä mielessä, että juomassa yhdistyivät muun muassa niin viini, hunaja, pippuri, laventeli, sahrami kuin paahdetut taatelinsiemenet – sekä hehkuvat hiilet, mikäli juomasta oli tullut kitkerää. Hiilet kun pyöristivät makua.
Ajatukseni siirtyvät lähes 2000 vuoden päähän ja keisari Trajanuksen aikakauteen (98-117), jolloin Rooman valtakuntaan kuului alueita esimerkiksi niin nykyisen Englannin, Ranskan kuin Saksan mailta. Sieluni silmillä näen roomalaisten sotilaiden kulkevan maasta toiseen ja keittävän juomaansa. En voi olla miettimättä, että tuostako esimerkiksi saksalaisten glühwein sai alkunsa? Mielenkiintoista on joka tapauksessa se, kuinka eri puolilla Eurooppaa, entisen Rooman valtakunnan alueilla, nautitaan glögintapaisia juomia.
Suomeen glögi rantautui – yllätys, yllätys – Ruotsista, ja niinkin myöhään kuin 1920-luvulla. Tarinan mukaan diplomaatin vaimo oli ihastunut glögiin ja tuonut sitä Suomeen tuliaiseksi.
GLÖGIHILLO
1 kg (2 l) mieleisiä pakastemarjoja*
1 pkt (330 g) Hillo-marmeladisokeria (Dan Sukker)
5 dl glögitiivistettä
⅛ tl kanelia
⅛ tl kardemummaa
⅛ tl inkiväärijauhetta
*Itse käytin marjasekoitusta, jossa oli niin mustikoita, mansikoita, puolukoita ja vadelmia.
- Kaada marjat ja glögi kattilaan ja lisää Hillo-marmeladisokeri.
- Kuumenna hiehuvaksi ja keitä noin 5 minuuttia (kovakuorisia marjoja hieman pidempään). Kuori vaahto pois lusikalla.
- Tarkista maku. Itse vahvistin glögimäistä makua lisäämällä joukkoon hieman kanelia, kardemummaa sekä jauhettua inkivääriä.
- Kaada hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin. Anna jäähtyä. Säilytä viileässä, avattuna jääkaapissa.
SUOLALYHTY
Lasi / lasipurkki
Karkeaa merisuolaa
Kiehuvan kuumaa vettä
- Valitse itsellesi mieluisa lasiastia.
- Kaada astian pohjalle ½ – 1 cm karkeaa merisuolaa.
- Keitä vesi ja kaada kiehuvan kuumaa vettä suolan päälle juuri sen verran, että suola peittyy.
- Odota. Suola ”kasvaa” hiljalleen lasinreunaa pitkin seuraavan viikon, kahden ajan. Lopputulokseen et voi vaikuttaa, mutta halutessasi voit lisätä kiehuvan kuumaa vettä saadaksesi vielä näyttävämmän lopputuloksen.
4 Comments Lisää omasi