Tee sai britit kauppaamaan huumeita ja skotin naamioitumaan vuosiksi kiinalaiseksi. Tällä kertaa turistaan hetki teen historian äärellä.

Vaikka kahvi ennätti brittien huulille ennen teetä, teestä tuli brittien kansallisjuoma. Juoma, jonka kulutus nousi 1700-luvulle tultaessa noin kahdenkymmenessä vuodessa lähes satakertaiseksi. Ja juoma, joka ajoi Englannin sotaan Kiinaa vastaan.

Vaan ei teestä olisi brittiläisten kansallisjuomaa tullut, jos sitä ei olisi nautittu pitkin päivää ja jokaisessa sosiaaliluokassa. Tee yhdisti sosiaaliluokkia.

Alkujaan maitoa lorautettiin teekupin pohjalle ennen teetä, jotta ohuet posliiniastiat eivät särkyisi.

Suosion salaisuus?

Vielä 1600-luvulla kahvi oli selkeästi tavoiteltava luksustuote; tee maksoi kuusi kertaa enemmän kuin kahvi.

Teellä sanottiin myös olevan terveysvaikutuksia. Teen uskottiin esimerkiksi auttavan ”suolistokipuihin”. Erityisesti teetohtoriksi tituleerattu hollantilainen Cornelis Bontekoe (1640-1685) osoittautui varsinaiseksi teen puolestapuhujaksi:

”Suosittelemme, että miehet ja naiset juovat teetä päivittäin; tunnin välein, jos mahdollista; aloittaen 10 kupillisella päivässä ja nostaen annosta…”, ”En epäröi neuvoa juomaan viittäkymmentä tai sata tai kahtasataa kuppia.” (Vapaasti suomennettu Tsiosophyn sivustolta.)

Teen suosioon ainakin jossain määrin saattoi vaikuttaa myös se, että teetä oli helpompi valmistaa kuin kahvia. Tosin, teen käyttötarkoitus ei ihan heti auennut kaikille; eräskin rouva tarjosi lahjaksi saamiaan teenlehtiä leivälle levitetyn voin päälle ripoteltuna.

Ja tosiaan, britit rakastivat sokeria, ja sokerihan maistuu teen seassa. Jo Henrik VII:n vallan aikoihin (1509-1547), kun sokeri oli uusinta uutta, britit lisäsivät sokeria vähän kaikkeen sen mukaan miten varallisuus antoi myöden. Sokeria lisättiin esimerkiksi perunoihin, kananmuniin, lihaan ja viiniin. Lopputuloksena oli tummanpuhuva hammasrivi, josta syntyi sokerin hinnasta johtuen suorastaan statussymboli: Mitä kamalammat hampaat, sen varakkaampi. Osa päätyi jopa mustaamaan hampaat vaikuttaakseen varakkaammalta kuin mitä oli.

Salapoliisi- ja ryöstöretki

Teellä oli hintansa. Maahantuonnin kulut tuli kattaa, ja koska kiinalaiset eivät olleet kiinnostuneita eurooppalaisista tuotteista, päätyivät britit myymään Intiassa kasvatettua oopiumia vastineeksi teestä ja muista brittien himoitsemista tuotteista. Kun oopiumkauppakaan ei kattanut teen kuluja, vaan ennemminkin synnytti oopiumssodat (1839-1842 ja 1856-1860), oli keksittävä kuinka teetä voitaisiin valmistaa Kiinan rajojen ulkopuolella.

Brittien teenjuonnin yhdeksi pelastajaksi nousi lopulta kasvitieteilijä Skotlannista, Robert Fortune. Mies naamioitui kiinalaiseksi kolmeksi vuodeksi kiertääkseen Kiinaa sekä oppiakseen kaiken tarvittavan teen viljelystä ja valmistuksesta. Kieliongelman Fortune kiersi teeskennellen olevansa kotoisin maakunnasta, jossa puhuttiin toista murretta. Näiden seikkailujen seurauksena aloitettiin teen viljely Intiassa vuonna 1851.

Mutta jo tätä ennen, vuonna 1824, britit olivat tuoneet teepensaita Ceylonille (nyk. Sri Lanka). Ensimmäiset taimet istutettiin Peredeniyan kuninkaalliseen kasvitieteelliseen puutarhaan, Kandyyn. Varsinainen teen tuotanto Ceylonilla alkoi vuonna 1867.

Vinkki: Mikäli joskus matkustat Sri Lankaan ja käyt Kandyssä, varaa useampi tunti Kuninkaaliseen kasvitieteelliseen puutarhaan tutustumista varten! Suosittelen vähintään googlaamaan ”Peradeniya Botanical Garden” sekä ihastelemaan kuvia.

Tee Suomessa

Suomeen tee tuli Ruotsin vallan aikana, mutta tuli laajemmin tutuksi Venäjän kautta. Suomen ensimmäinen teetalo perustettiin Viipuriin vuonna 1854. Teetalo Oy Sergejeff Ab toimii edelleen ja myy yhä Jaavan teetä, jonka myynti alkoi vuonna 1873.

Mutta kansallisjuomaksi tee ei todellakaan ole Suomessa noussut, sillä suomalaiset juovat vuodessa karkean arvion mukaan noin 150 litraa kahvia, kun teetä juodaan vain reilut 10 litraa.

Lue myös:  Teetä ja sympatiaa, eli turinointia teestä ja mehevien kesäkurpitsasämpylöiden ohje

…

Lähteenä on käytetty erityisesti Bill Brysonin (2010) kirjoittamaa Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona -kirjaa, jonka on suomentanut Laura Beck ja Tarja Kontro. WSOY julkaisi kirjan vuonna 2011. Kirjaa voi lainata ainakin pääkaupunkiseudun kirjastosta.