Syyssalaatti

on

Bataatin tai kurpitsan palat yhdistettynä fetaan ja granaattiomenaan on yksinkertaisuudessaan loistoyhdistelmä. Salaatti, jota kauhoo suuhunsa mieluusti sellaisenaan tai vaikka grillatun kanan kanssa.

Ohjeesta riittää kahdelle sellaisenaan, esimerkiksi tuoreen maalaisleivän kanssa tarjottuna.

BATAATTI-FETA-GRANAATTIOMENA-SALAATTI (2-4:lle)

Aika: 20 min.

1 bataatti*
1 rkl öljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria

1 pss (200 g) salaattisekoitusta, jossa on esimerkiksi rukolaa ja pinaattia
1 granaattiomena (ei tarvitse käyttää kokonaan!)
75 – 100 g fetaa
(saksanpähkinöitä rouhittuna)

Balsamicosiirappia

*Voit myös käyttää kurpitsaa

  1. Kuori, pilko ja kypsennä bataatti (kahdessa osassa) pannulla öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää hieman balsamicosiirappia joukkoon. Sekoita jälleen.

3 Comments Lisää omasi

  1. Kaunis salaatti! Minulla on vähän vaikeuksia oppia pitämään bataatista sen makeuden vuoksi. Parhaimmillaan se on mielestäni jonkin suolaisen kaverina, ja siksi tämäkin ohje näyttää hyvältä.

    1. Ilona sanoo:

      Joo, suolainen feta taittaa mukavasti bataatin makeutta. Ja niinhän sitä sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.