Täydellistä! Keitto, jossa maistuvat kanelin ja muskotin maustamat paahdetut kurpitsat sekä aavistus omenaa. Lisäksi vinkit kolmeen muuhun kurpitsa-ateriaan.
Olen viime päivinä metsästänyt mahdollisimman houkuttelevaa kurpitsakeiton ohjetta. Eteeni osui muun muassa Australian Master Chef -ohjelmasta tutun Matt Prestonin vinkit kurpitsakeittoihin. Ja koska kurpitsakeitto syntyy eri puolilla maailmaa hieman eri tavalla, Matt Preston kertoikin thailaisten, ranskalaisten, karibialaisten, kanadalaisten, intialaisten, kiinalaisten, espanjalaisten, saksalaisten ja australialaisten kurpitsakeitoista.
Lopulta löysin houkuttelevan ohjeen, jota päädyin testaamaan (hieman soveltaen). Keitto, jossa omena, kaneli, muskotti täydentävät kurpitsan makua, kuulosti yksinkertaisesti niin hyvältä! Eikä vain kuulostanut. Tätä taidan tehdä pian uudestaan.
Ruskan sävyt syntyvät, kun keitto tarjotaan kurpitsansiemenöljyllä, krutongin murenilla, pähkinärouheella ja salvian silpulla koristeltuna.
Voit tarjota keiton myös sellaisenaan tai krutonkien kanssa.
Australialainen
PAAHDETTU KURPITSAKEITTO (4:lle)
Aika: + 1 h
Paahda uunissa
1 kg (myski)kurpitsaa
1 sipuli
1 omena
2 valkosipulin kynttä
¼ dl oliiviöljyä
½ tl kanelia
¼ tl muskottia
suolaa, mustapippuria
Keitoksi
8 dl – 1 litra kasvislientä*
½ – 1 tl sitruunanmehua
*Mikäli haluat keitosta paksumpaa, käytä vähemmän kasvislientä.
Koristeet ja mausteet
Hasselpähkinöitä rouheena
Krutonkeja murenina
Silputtua salviaa
Kurpitsansiemenöljyä
- Kuumenna uuni 175 asteeseen.
- Puolita kurpitsa ja poista siemenet. Pilko kurpitsa paloiksi leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Lisää joukkoon kuoritut ja pilkotut omena- ja sipulipalat sekä murskatut valkosipulinkynnet. Sekoita joukkoon oliiviöljyä. Ripottele päälle kanelia, hienonnettua muskottipähkinää, suolaa ja mustapippuria. Sekoita huolella. Paista uunin keskiosassa 30-40 minuuttia, kunnes kurpitsapalat ovat pehmenneet.
- Kun kurpitsapalat ovat hieman jäähtyneet, poista kurpitsapaloista kuoret.
- Siirrä ainekset kattilaan ja anna kiehahtaa kasvisliemessä. Laske tämän jälkeen lämpötilaa niin, että ainekset saavat porista hiljalleen 15 minuutin ajan. Sekoita välillä.
- Soseuta keittoainekset haluamallasi tavalla, esimerkiksi sauvavatkaimella, monitoimikoneella tai hienon siivilän läpi puristaen. Tarkista maku.
- Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi krutonkien kanssa koristeltuna. Itse lorautin hieman annoksen päälle hieman kurpitsansiemenöljyä sekä sekoitin joukkoon murennettuja krutonkeja, hasselpähkinää rouheena ja salviaa silputtuna.
2 Comments Lisää omasi