En ymmärrä, miksi jotkut ravintolat kattavat salaattibuffaan vesimelonia jopa talvisin. Ainakaan itseä ei kalpea ja melko mauton vesimeloni houkuttele, sillä sellaistahan vesimeloni talvella tuppaa olemaan. Mieluimmin käännän katseeni satokauden herkkuihin, sillä esimerkiksi paahdetuista juureksista syntyy todella herkullisia salaatteja.
Pehmeän ja makean kurpitsan tai bataatin kaveriksi sopivat esimerkiksi suolainen feta, suussa rouskuvat siemenet ja pähkinät sekä mukavan kirpakka granaattiomena. Ja mitä appelsiinin raastettu kuori tekeekään ruskasalaatille, jossa on sekalainen erä uunissa paahdettuja juureksia.
Eikä unohdeta erilaisia raasteita ja (pika)pikkelöityjä kasviksia ja juureksia, joista syntyy helposti (ja huokeaan hintaan) mitä herkullisimpia lisukkeita. Esimerkiksi mausteiseen liemeen upotettu punakaali voi parhaimmillaan olla hetkeä myöhemmin todella koukuttava herkku.
Esimerkiksi greipin raikastama ja granaattiomenan täydentämä punakaalislaw on mitä maukkain lisuke siinä missä (eräänlainen rosollin raikas haastaja) kyssäkaali-omena-punajuuri-salaatti, jota tuore korianteri täydentää kivasti (mikäli sattuu korianterista pitämään). Eikä unohdeta pikkelöityä punakaalia, joka sopii aterian kylkeen sellaisenaan siinä missä voileipien ja hampurilaisten väliinkin.
Rypäleet, granaattiomenat ja persimonit piristävät myös mukavasti loppuvuoden salaatteja.
- Waldorfin salaattiin uppoavat niin rypäleet kuin kuivatut karpalot
- Viikunahillon maustama couscous-salaatti täydentyy granaattiomenalla
- Vastakohdat täydentävät-salaatista löytyy muun muassa makeaa persimonia