Mikä makuelämys! Appelsiini kuorineen kaikkineen.
Selailin New York Timesin ruokasivuja, kunnes pysähdyin tuijottamaan kuvaa appelsiineista sekä lukemaan Gabrielle Hamiltonin lapsuusmuistoista: pariisilaisen ruokakaupan hedelmät, kuten kokonaiset päärynät ja kirsikat, näyttivät jalokiviltä.
Päädyin googlaamaan. Pian löysin itseni pariisilaisten herkkujen ääreltä. Esimerkiksi Ritournellen sivuilta löytyy lukuisten herkkujen joukosta myös joukko hyvinkin makeita hedelmiä…
Vaikka Hamilton muisteli Pariisin herkkuja, lautasella oli nyt jotain muuta. Sokeriliemessä noin vuorokauden viettänyt appelsiini tarjotaan jääkaappikylmänä, ja on raikkaamman makuinen kuin pariisilaiset serkkunsa, jotka kylpevät siirappisessa liemessä huomattavasti pidempään. Ajatus pariisilaisten sokerisista hedelmistä ei houkuttanut, mutta…
Ajatus kypsennetystä, mutta tuoreesta sekä makeasta ja katkerosta (se kuori!) appelsiinista kutkutti.
Oli kokeiltava. Kyseessähän oli kaikesta päätellen helppo jälkiruoka. Vaatii vain appelsiineja, sokeria, vettä – ja aikaa.
Sokeriliemessä uiskennellut appelsiini ei varmastikaan ole kaikkien mieleen, mutta on ehdottomasti jälkiruoka, joka päättää aterian ikimuistoisesti.
Ei uutta auringon alla
Mistään uudesta herkusta ei ole kyse. Sokerissa on uitettu hedelmiä jo vaikka ties kuinka kauan.
Keskiajalla (noin 500-1300) sokeriliemessä uitettuja hedelmiä tarjottiin jälkiruoaksi ruoansulatuksen helpottamiseksi.* Renesanssin (noin 1300-1600) aikoihin ranskalainen apteekkari, lääkäri, kääntäjä ja astrologi Nostradamus (1503-1566) opetti tekemään ”kuivia hilloja”, joiden uskoi pidentävän ikää.
Ja tällaisilla hedelmillä, kuten luumuilla, persikoilla ja päärynöillä, on herkuteltu Englannissa esimerkiksi viktoriaanisella (1837–1901) ja edvardiaanisella (1901-1910) aikakaudella. Sen aikaiset ohjeet on löydettävissä Sew Historically -sivustolta.
Kyllä, tämä syödään kuorineen!
SOKERILIEMESSÄ UISKENNELLEET APPELSIINIT
Aika: 1,5 tuntia + 24 h
3 keskikokoista tai 6 pientä appelsiinia
vettä keittämiseen
Siirappi
7 dl vettä
7 dl sokeria
- Pese ja kuivaa appelsiinit. Leikkaa kuoresta suikaleita. (Älä kuitenkaan leikkaa aivan päästä päähän, jotta appelsiini pysyy loppuun saakka kasassa!) Älä heitä suikaleita pois.
- Keitä kattilassa vettä. Lisää appelsiinit ja poisleikatut suikaleet kiehuvaan veteen. Keitä tasaisesti poreilevassa vedessä kattilan alla noin 25 minuuttia.
- Nosta appelsiinit ja suikaleet kattilasta pois. Kaada keitinvesi pois.
- Lisää samaan kattilaan raikas vesi ja sokeri. Keitä ilman kantta vähintään 10 minuuttia, kunnes liemi alkaa hiljalleen muuttua siirappimaiseksi.
- Lisää appelsiinit varovasti kattilaan. Lisää myös suikaleet kattilaan. Aseta kattilan päälle leivinpaperi, jonka päälle asetat kattilan hieman raolleen. Keitä hiljaisella noin 45 minuutin ajan, kunnes appelsiinin kuori alkaa kiiltää.
- Siirrä appelsiinit, suikaleet ja siirappi astiaan, jonka voit siirtää peitettynä jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi.
- Tarjoa kylmänä sellaisenaan.
LÄHTEITÄ:
3 Comments Lisää omasi