Erilaiset makuyhdistelmät

on

Suolainen ja makea. Hapan ja imelä. Mitä erilaisimmat makuyhdistelmät voivat toimia, vaikkei niitä tulisi heti mieleen yhdistää keskenään.

Yllättävän moni asia maistuu ruisleivän päällä. Itselle yhdenlainen kesän merkki on ruisleipä, jonka päällä on juustoa, kurkkua ja mansikkaa.

Tämän lisäksi olen kuullut toisten lisäävän ruisleivän päälle esimerkiksi

  • leikkelettä ja ohuita inkiväärisiivuja,
  • keitettyjä perunoita viipaleina ja
  • banaanisiivuja.

Ruissipsin päällä, esimerkiksi pienenä alkupalana, toimii myös aurinkokuivattu tomaattisiivu, jonka päällä on hieman tuoretta korianteria sekä ripaus lakritsijauhetta.

Hillot ja marmeladit sopivat myös mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Esimerkiksi appelsiinimarmeladi toimii basilikan kanssa vaikka korpun päällä.

Appelsiinimarmeladi-mustikka-mansikka-yhdistelmä on myös herkullinen vaikkapa croissantin välissä. Ja mitä olisikaan pinaattiletut ilman mansikka- tai vadelmahilloa?

Coca-Cola tekee ihmeitä. Siinä missä toiset marinoivat cokiksella kanankoipia, testasin aikanaan nyhtökauran maustamista cokiksella. Tuli herkulliset colaburgerit! Ja mitä tapahtuikaan, kun taikinaan kaatoi cokista: munattomat ja maidottomat, tahmaisen makeat colabrowniet.

Eikä unohdeta banaaneita pizzasta. Ruotsalaisten juttu, jota oli aikanaan ihan pakko testata. Toimi. Mutta toimi myös ruotsalaisten Lentävä Jaakoppi, jossa banaani yhdistyy muun muassa broileriin ja pekoniin.

Joidenkin mielestä suorastaan klassisia makuyhdistelmiä ovat erimerkiksi:

  • soijakastike vaniljajäätelöllä,
  • ranskalaiset perunat dipattuna pehmisjäätelöön,
  • sipsit sulaan suklaaseen tai suklaavanukkaaseen dipattuna sekä
  • pulla metvurstilla.

Ei muuta kuin maistamaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.