Yksi Lounais-Suomen helmistä löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä Salon keskustasta, vanhasta Mathildedalin ruukinkylästä. Kylästä, joka tarjoaa vierailleen niin herkut, käsityöläisten taidonnäytteet kuin loistavat ulkoilumahdollisuudet.
1800-luvun puolessavälissä vuorineuvos Viktor Zebor Bremer perusti rautaruukin Hummeldalin jokisuulle ja nimesi paikan vaimonsa Ottiliana Mathilda Bremerin mukaan Mathildedaliksi. Lukuisten vaiheiden myötä alue on muuttunut vanhaa kunnioittavaksi kulttuurimiljööksi ja artesaanikyläksi.
Herkuttelua ei voi välttää…
Noin sadan asukkaan Mathildedalissa ei tarvitse kärsiä nälästä. Esimerkiksi Matildankartanon kyläleipomosta saa lähituottajien raaka-aineista valmistetut retkieväät luonnossa nautittavaksi.
Aterioida voi niin Matiladankartanon leipomoravintolassa, Ruukin Krouvissa kuin Mathildan Marinassa. Lisäksi on kyläravintola Terho, joka vastaa myös kylän iltaohjelmasta esimerkiksi vierailevien artistien merkeissä. (Ja kun iltaohjelmasta puhutaan, ei pidä unohtaa kylän kesäteatteria.)
Herkkuja voi pakata myös tuliaisiksi, sillä tarjolla on
- PetriS Chocolate Roomin Bed & Breakfastin suklaisia herkkuja,
- Matildankartanon kyläleipomon juureen tehtyä leipää ja pullaa,
- Kyläpaahtimo Terhon eli oman kylän erikoiskahvia sekä
- Mathildedalin kyläpanimon olutta.
Vähän matkan päässä Teijon kyläkaupassa silmiin osui myös lähialueella (eli noin 5-20 km päässä) valmistuvat juomat, kuten Hallonmäen Siideripanimon vadelmasiideri sekä Lepolan karviaisista makunsa saava kuohuviini. Lepola valmistaa myös siideriä ja limondia, ja itse voisin maistaa esimerkiksi limonadia omena-raparperin makuisena. Tuotteet ja niiden saatavuudet voi tarkistaa panimoiden verkkosivuilta, kuten myös esimerkiksi Lepolan tarinan, joka jatkuu nyt viidennessä polvessa australialaisen vävymiehen kera.
PetriS Chocolate Roomin Bed & Breakfast (kuvat yllä saat klikkaamalla suuremmiksi) sijaitsee entisen koulun tiloissa. Pihamaalta löytyy hurmaava puutarha, jossa voi herkutella samalla kesästä nauttien. Praliinit (kuva alla) maistuivat herkullisilta, mutta niin myös ajatukset mummolaan vievät Honkajoen Panimon Possu- ja Mursu-limonadit, jotka olivat ihanan marjaiset maistuen ja tuoksuen mustaherukalta ja mustikalta. Tällä kertaa en majoittunut Bed & Breakfastissa, mutta kuvat majapaikasta riipputuolilla sekä ajatus paikan aamiaisesta jäivät houkuttelevina mieleen. Ehkä vielä joku kerta…
Loistavat ulkoilumahdollisuudet
Herkuttelua on helppo pohjustaa ulkoilemalla. Kylästä löytyvässä Mathildedalin keskuspuistossa voi pelata minigolfia ja tennistä. Vierestä alkava Teijon kansallispuisto tarjoaa puolestaan lukuisat ulkoilureitit. Kierrä esimerkiksi Matildanjärvi (5,5 km), joka sijaitsee vain noin kilometrin päässä merenrannasta, josta on puolestaan helppo suunnata vaikka melomaan. Merenrannassa vuokrataan myös polkupyöriä, joita polkemalla on helppo tutustua alueeseen. Uimapaikkojen osalta perheille sopivin (valvottu) uimapaikka sijaitsee Mathildedalin merenrannan sijasta pienen matkan päässä Sahajärvellä, mutta jotkut pulahtivat Matildanjärveen aivan kylän keskustan tuntumassa. Läheltä löytyy myös mahdollisuus golfaukseen.
Käsityöläisten töitä
Herkuttelun ja ulkoilun välissä voi ihastella alpakoita ja käsityöläisten taidonnäytteitä (alla olevat kuvat saat klikkaamalla suuremmiksi). Tarjolla on esimerkiksi niin Ruukinkehräämön alpakkaneuleita ja -lankoja, Second Chancen kotimaisia naisten ja lasten vaatteita ja asusteita kuin Kaarnalaivan luonnonmukaisesti valmistettuja harjoja.
Mathildedalissa piipahtamisen lisäksi kylään on helppo jäädä pidemmäksikin aikaa. Vaihtoehtoisia majapaikkoja löytyy aina PetriS Chocolate Roomin Bed & Breakfastista (Adults Only) Meri-Ruukin lomakylän mökkeihin. Tällä kertaa päädyimme jälkimäiseen, sillä sekalaiseen porukkaamme lukeutui myös karvatassuja. Majapaikkamme terassilta oli hienot näköalat merelle. Yllä oleva kuva muistuttaakin siitä, että alueelta löytyy myös korkeuseroja, jotka eivät sovi ihan kaikille. Mökiltämme rantaan kuljettiin melko jyrkkää rinnettä pitkin.
Vaihtoehtoisiin majapaikkoihin voi tutustua Airbnb:n sivujen lisäksi Visit Mathildedalin sivuilla. Tutustu myös aluetta laajemmin esitteleviin sivustoihin:
Lue myös:
- Kesäinen Tampere Pirkanmaala
- Hurmaava Loviisa Uudellamaalla
- Kotimaan matkailun tärpit: Tuusulan järven ympäristö, Seitsemisen kansallispuisto Pirkanmaalla, Taidekahvila Karvialla, Sapokan vesipuisto Kotkassa
- Helsingin kasvitieteelliset puuutarhat Kaisaniemessä ja Kumpulassa
One Comment Lisää omasi