Keidas kaupungin keskellä tarjosi leppoisan hetken – sekä idean salaattiin.
Pistäydyin pitkästä aikaa Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa ajantaju tuntuu katoavan. Puistossa käyskennellessä on kuin olisi hypännyt ajassa taaksepäin, vaan kantaahan kasvistieteellisen puutarhan historia lähemmäs 190 vuoden taakse, aina vuoteen 1829.
Pitkään historiaan mahtuu lukuisia tarinoita, kuten vaikkapa se kuinka puutarha sai alkunsa Turun palon jälkeen. Turussa kasvistieteellinen puutarha oli ollut jo vuodesta 1678.
Kaisaniemessä jopa yksittäisillä kasveilla on tarinansa. Esimerkiksi parannanjättilumme onnistuttiin pelastamaan toisen maailmansodan pommitusten tuhottua kasvihuoneet, kun lummealtaan pohjalta löytyi siemeniä. Parannanjättilumme on edelleen yksi kasvihuoneen vetonauloista.
Saat kuvat isommiksi kuvia klikkaamalla.
Kasvihuoneessa on mahdollisuus tutustua (sisäänpääsymaksua vastaan) eri ilmastoissa viihtyviin kasveihin. Mutta ihan jo sellaisenaan puutarha on ihastuttava tuttavuus (vaikka puutarhan uudistustyöt ovatkin vielä osin kesken). Ja jos nälkä kurnii tai kurkkua kuivaa, Cafe Viola tarjoaa idylliset puitteet tilanteen korjaamiseksi. Esimerkiksi arkisin tarjottavassa salaattibuffetissa ei ole valittamista, päinvastoin. Ja siitähän se idea ohessa olevaan salattiinkin lähti – parvekkeen rehottavan basilikan kautta mutkitellen, mutta kuitenkin.
Basilika-avokadokastikkeen maustama
SAVULOHI-PERUNASALAATTI (4:lle)
250-300 g savustettua lohta
8 keskikokoista perunaa keitettynä ja kuutioiksi leikattuna
1 ruukku salaattia revittynä
1 ruukku rukolaa
1 kurkku kuutioina
1 avokado kuutioina
3-4 tomaattia lohkoina
1(-2) punasipuli ohuina suikaleina tai marinoituna erikseen tarjottuna
(kourallinen siemensekoitusta)
Basilika-avokadokastike
1 ruukku basilikaa (jätä muutama lehti koristeeksi)
1 avokado
½ dl maustamatonta jogurttia
1 valkosipulin kynsi
½ dl parmesaanin raastetta
(2 rkl pinjansiemeniä)
2-3 rkl sitruunan mehua
⅛ – ¼ tl suolaa
⅛ – ¼ tl mustapippuria
- Keitä pestyt perunat kuorineen. (Uudet perunat aina kiehuvaan veteen!)
- Tee kastike ajamalla kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa. Tarkista maku.
- Huuhtele salaatit, kurkku ja tomaatit.
- Revi salaatit ja pilko kurkku ja tomaatit.
- Leikkaa jäähtyneet perunat sopiviksi paloiksi.
- Sekoita perunoiden joukkoon osa basilika-avokadokastikeesta.
- Kokoa salaatti laakealle vadille levittämällä pohjalle salaatit, tämän jälkeen muut.
- Tarjoile niin, että jokainen voi halutessaan lisätä basilika-avokadokastiketta. Kastike säilyy jääkaapissa vajaan viikon.
Täytynee mahduttaa vielä Kasvitietteellinen puutarha kesän ohjelmistoon, kaunista näytti olevan!
Ja ihana salaatti, kokeiluun menee sekin!
Mukavaa kesää ja tervetuloa vastavierailulle Kauniskaikuu-blogiini! 🙂
Mukavia kesäretkiä ja kiitos blogivinkistä.